keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Keskiviikko kukkasin



Heippati rallaa.

Tänään tarjoilen muutaman kukkasen, ei kovin kauniita, mutta ihan mieleisiä  takin kauluksessa, myssyissä, sekä laukkujen koristeena näitä käyttelen. Koirankin neulepuseron koristeena ja heijastinlankaa käytin lisäksi terälehden kärjissä.

Monia kukkia olen tehnyt lahjaksi, niitä en ole kuvannut, harmi, kaikki pitäisi tallentaa kuviksi. Valokuvia on mukava katsella, sekin tuntuu mukavalta harrastuksella. Katseleminen
hivelee mieltä. Teen joskus kauniista kuvista jonkun askartelujutun. Katselen sitä jonkin aikaa, heitän pois ja teen uuden. 

Jaa'a jatkankin sytomyssyn tekemistä, eilen sain yhden myssyn valmiiksi. Kaksi pienehköä Bravomyssyä on valmiina ja yksi myssy punaisesta puuvillalangasta. Mallien suunnittelu ei oikein luonnista, järki lienee vähän kohmeessa:)


 

3 kommenttia:

  1. Kukkasia onkin hyvä olla aina varastossa, että saa napattua koristeen milloin mihinkin. Minäkin niitä teen silloin tällöin, samoin perhosia. :)

    Olitpas ehtinyt kirjoittelemaan monesta asiasta edellisen käyntini jälkeen. Kaikki luin ja katselin kuvat. Yleensäkin minulla on tapana, että tutkailen useamman päivityksen kerrallaan, kun en joka päivä ehdi poiketa.

    VastaaPoista
  2. Nyt olet turhan vaatimaton. Nuo kukat on todella kauniita !

    VastaaPoista
  3. Mukava juttu kun tykkäsitte, kiva on niitä tehdä, Helppoa ja mielen virkistystä samalla:)

    VastaaPoista