maanantai 30. syyskuuta 2013

Aah pitsineulosta kirppikseltä

Sunnuntai iltamyöhällä täs vähän kirjoitan.
Ostin kirppikseltä kaksi ihanaa pitsijakkua, ( eri päivinä) kysyin ukoltain, ostanko tään oikean puoleisessa kuvassa, ku halavalla voi ostaa peräti  1€ ? Hää sanos, et mietihä kuinka kauan mennee aikaa ku alat sellaista virkkaamaan, (  totta) no, hetihän mie jakun koppasin käsvarrelle,  kävin sovittamassa päälleni ja ihan sopiva olikin,  akryylin ja puuvillan sekoitelangasta tehty.
Kivihelmet ripustin kaulaan koristeeksi. Minun pittää tehä tällasii ostoksi, kun en kuitenkaan itse osaa enkä viitsikään  tehdä näin suuri töisiä neuleita tässä elämän vaiheessa.


Ostamani toisen, puuvilla/pellavajakun kuvaan, laitoin tuollaisen virkatun irtopitsin tuohon kauluksen reunaan, ei hää siin paljo näy, on sellanen violetin ja vaalean kirjava pitsi.
En mie sitä siihen jätä, onpahan vain rekvisiittana
kuvanotto hetkellä, kuva, pahalainen on ihan epäselväkin, mut ylemmästä kuvasta näkee jakun neuleen paremmin.
Pitsejä ostin kerran kirpparilta, joku oli vissiin virkannut pyyheliinan päihin tarkoituksella, niitä oli monta paria samassa pussissa joka maksoi  0,30 €

Koristeena jakun kanssa on myös messingin värinen kaulakoru, jossa on ruskean punaisia kiviä, ostin sen vuosia takasin kirppikseltä ja halavalla lähti sekin miun mukkaan. Käytössäkin on ollut monissa menoissa.
Jakku maksoi 1.50 €, kaunis pitsikuviointa siinäkin ja helmiäisnapit, ohuet litteät. Molemmat jakut sattuivat olemaan tällaiset vaaleahkon oranssin sävyiset, mut enhän pidä niitä yhtäaikaa, joten ei haittaa.
Ompahan joskus viemistä kierrätykseen ja sitähän meiltä löytyy, silloin tällöin...

4 kommenttia:

  1. Joskus kirppikseltä löytyy vaikka mitä ihanaa ja parasta kun hinta ei päätä huimaa. Noilla hinnoillahan ei saa edes lankoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Löytyyhän kirpparilta monenlaista kivaa, toisaalta käsityöblogissa oikeestaan pitäisi olla omia töitä näytillä, mut sanon etten pidä mahdollisena, pystyväni valmistamaan monimutkaisia neuleita. Näkökyky ei riitä ja pitkäpinna ei ole vahvuuksiani:)

      Poista
  2. Kyllä sulla kävi hyvä tsäkä, hieno vaate ja melkein ilmaiseksi.
    Hyvä , tuossa voi mennä vaikka juhliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Nii'in tuuria oli, valitettavaa on, ettei miul oo juhlia tulossa eikä muutakaan menoa. No jos ei lasketa mukaan näkövammaisten tapaamisia kerran kuussa, siellä vaan ei löytöjä eikä tekeleitä oo tarvis esitellä, kun porukka on huonosti näkeviä tai erittäin huonosti näkeviä.

      Poista