lauantai 16. marraskuuta 2013

Kirja, levy ja hiutale:)


Heip heip lauantaina.

Meillä paistaa aurinko!
Eilinen tuuli ja sade on mennyt menojaan.
Ainaski toistaiseksi, hyvä näin, aurinkoa on mukava nähdä, pimeän päivän jälkeen. Tuuli on kylmän puolella, pohjoisessa.

Esittelen miekin kranssini.
Tein sen mukaellen kosotädin  valmistamaa kranssia.

 Pohjana on puolipyöreä tyroksi ja kudoin tekeleeni 14 silmukkaa seiskan ( 7 ) puikoilla, vanhasta mohairlangasta vähän jo vanuttuneesta, jossa on kullanvärisiä säikeitä ja jostakin muovi-tai muusta nauhasta(tura-bast) , kuparin värinen. Nauhat olivat pienissä vyyhdeissä, luulin ensin että olivat värjättyä niintä, mutta tuskin ovat niintä, hyö on nii tasaista nauhaa....no joka tapauksessa hokasin, jotta siitä voinkin tehä sellasen kranssin, kera tään esittelemäni langan...
Ompelin lyhyet päät yhteen ja pujotin tekeleen tyroksin päälle ja ompelin siinä pitkän sivun kiinni
Rusetinkin tälläsin koristeeksi, ompelin vähä kiinni neulokseen. Koristeen voi laittaa minkälaisen tahansa, mut mielestäni tähän ei oikein sovi luonnon antimet ja siks'en niitä yrittänytkään sovittaa. Tämä sovellus on vaan ihan helpoksi tehty, ei tarvitse lähtee etsimään. Laittaa sen mitä kotonta löytyy.

Tämän punaruutuisen kankaan ostin kirpulta viime vuonna, ennen joulua. Aattelin jotta saan siitä tehtyä muutaman joulusydämen:) Arvaas montako: kaks......
No nyt on kangasta tehä rusetteja ym. ym. ym....??

Sitten tää lumihiutale, otin jostain mallia ja tein ihan oman sävellyksen.
Lanka oli paksua 1.75 koukulle ja säikeentyi hirveesti, mutta mie tein vaan enkä laskenut pylväitäkään ku summan mutikassa niitä pistelin menemään.
Ei tämä mikään taidon näyte ole, mut kuvasin kuitenkin. Laila Kinnusen cd ja yks kirja pääsivät myöskin kuvaan. Että täl viisiin....

18 kommenttia:

  1. Voi kun kaunis kranssi. Muistan sen Kosotädinkin oman.
    Minä ostin viikolla styrox pohjan, saa nähdä tuleeko siitä mitään :)Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anneli:) Alapa sinäki tekemään kranssia, kyllä siitä hyvä tulee, uskon niin:)
      Mukavia viikonlopun päiviä sinulle

      Poista
  2. Tosi upea karanssi, näyttää kuvassa kimaltelevalta oljelta.
    Täälläkin on saatu nauttia auringosta ihanaa, vaikka vielä kolottaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tosiaan kimaltaa kivasti, kuvakulma osui mukavaa paikkaan, telvision päällä (vanha telkku ja leveä, kun mikä) tekele on hyvässä päivän valossa. Mie vähä puhalsin siun kippeeseen selkään, jos lie vähän auttanut:)
      Hyvvää pyhän seutua siulle:)

      Poista
  3. Ihana kranssi! Tuon voi laittaa ihan mihin vaan, on niin jouluisen kimalteleva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Minustakin aikas kiva ja helpolla ohjeella;)

      Poista
  4. Kransseja oon tehnyt, mutten ikinä kutomalla. Pitäiskö koittaa, osaanko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips, kyllä varmaan osaat, voi kranssin tietysti tehdä virkkaamallakin, sopivan levyinen pala pitkittäin tai poikittain jonkin styroksi kranssin tai jonkin muun päälle:)
      Helppoa ku heinän teko:)

      Poista
  5. Todella upean kranssin olet tehnyt ja rusetti kruunaa kaiken♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoos nii paljo et riittää;) Huomasin et rusetti voi olla liian iso tähän tekeleeseen ja aikas tärkee asia, jotta mihin sen sijottaa, vähän ylemmäs vai alemmas, mut kuitenkin mielellään yläreunaan:))

      Poista
  6. Miksei kukaan kehunut lumihiutaletta? Minusta SE on suloinen! Ja täälläkin oli aurinkopäivä, jee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tokkiinsa, kiitti siul ku huamasit miun persoonallisen ja ensimmäiseni lumihiutaleen:) Koitin sitä mallata jonkun mallin mukkaan, muttei siit oikein mallin mukasta tullukkaan. Keskittymistä nää pikkuisetkin hommat vaatii, miult huanonäköseltä...

      Poista
  7. Voi kun sulla on söpöinen kuva itsestäsi ja lemmikistä, tuossa sivussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anneli. Nii'in siinä kuvassa on meijän mummot:) Koiruli on ihan jonkun vesielävän, saukon tai majavan näköinen kun näkyy vaan naama.

      Poista
  8. Sitä aioin minäkin kehua niin kuin Anneli edellä - olette kertakaikkisen suloisia tuossa kuvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa. Meil mummoil on "kukkaseppele" = kynttilän mansetti kummallakin. Kirpulta joskus ostin, kun halavalla löysin, laitoin niitä useamman nippuun tein mansettikimpun ja laitoin parvekkeelle koristeeksi. Olen joskus inhonnut tekokukkia, mutta nykyisin on niin kauniita ja aidon näköisiä:)

      Poista
  9. Kaunis kranssi juur tuollaisena. Tämä ei rusettia kummempaa koristetta kaipaakaan. Tähti on myös kaunis. Niitä on kiva väsätä, valmistuvat nopsaan ja voi laittaa koristeeksi, kortteihin, paketteihin jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Ihan kiva tästä valmistui, lanka kimaltaa kivasti ja voisin tehdä toisenkin, jos jollekin jouluksi antaisi.Tekeleitä pitäis saada myös lahjottua, muuten tunnen turhautumista käsityön tekemisistä. vähän nytkin tuntuu ikävältä, kun saajia olis kovin vähän. Monta kertaa tulee mieleen, ettei kukaan tarvitse minun väkerryksiä, ovat ostolahjat tervetulleempia, kuten aina. Hyväntekeväisyyteen teen vähän, etten ihan murru.

      Poista