torstai 22. toukokuuta 2014

Kaulushaikaran töräyksiä:))

kaulushaikara
www.luontoportti.com


Hei taas, minusta on tullut ihan addikti tämän kirjoittamisen suhteen, en malta jäädä omiin muisteloihin vaan täräytän ne tänne toistenkin iloksi??..

No, kun kuulin erittäin kummallisen äänen siellä järvellä kahtena iltana: kummallisia töräyksiä muutamia peräkkäin viisi kuusi kertaa. Ei se kuulostanut ihan junan ääneltä, mutta muistutti mereltä kuuluvaa ,laivan sumusireenin ääntä. Lopulta kun ukkoinkin sen kuuli, hän muisti jonkun tuttavansa kertoneen, että järvellä jossain, pesii  kaulushaikaroita. Apua, en oo koskaan kuullu sellaistakaan ääntä en ainakaan muista.Että tällaista oli asiaa. Kuvassani oleva otus ei ole kaulushaikara, hää on mamman pikku muru,vanharouva aussi.

Sit mie kerron viel kirpparireissusta, ku saatiin taas mahottoman halavalla hyvää ja tarpeellista tuvalle.Pari istuintyynyä täytteeksi vanhaan tuoliin, josta on huono päästä ylös ne makso 1€ ku tinkasin, kaks tuolia olivat olleet juhlahovissa ja 5€/ kpl, sitten vahva puinen leikkuulauta, kaks amppelia 0.30 ja 0.50 maksoivat ja monta muuta kivaa yllätystä..Mie koitan niit kuvata ku ovat o´paikallaan
Nyt tää lähtee maatei, suuta revittaa nii mahottomasi.
Nukkun´maan nyt kaikki , huomen o uus päivä:

6 kommenttia:

  1. Kaulushaikaraa pääsee tosi harvoin näkemään, mutta kuulee kyllä. Täälläkin oikein tyyninä aamuina sen puhallukset kuulee, tuolla se pesii monen kilometrin päässä.
    .Tei tuvalla on tosi paljon lintuja, laita vaan näitä raportteja,mie ko olen lintuhullu:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaulushaikaraa en nähnyt, kuulin vain kumeat törähdykdet. Sorsaparikin uiskenteli aiemmin, nyt ovat kadonneet, liekö pesimässä vai lentäneet toiseen paikkaan.

      Poista
  2. mie en myöskään ole nähnyt kaulushaikaraa mutta äänen olen kuullut monestikkin.on se tuo luonto kaikkine puineen ja lintuineen ihmeellinen paikka sitä seuraa kun elokuvaa ikkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, luontoaiheista elokuvaa on hauska seurata, järvellä on myös soutajia, kaikilla ei ole moottoria veneessä, kun ei pitkistä matkoista ole kyse.
      Meil on pieni moottori veneessä, kun kumpikin meist on olkapää vammaisia ja mökin vene on nii pien ja kiikkerä , että mie pelkäsin molskahtavani vetteen. Helpompi vanhan on käyttää moottoria, sillä pääsee vaivatta kulkemaan.

      Poista
  3. Kun me Vanhan herran kanssa oltiin töissä Valko-Venäjällä, meidän parakin ikkunasta näki haikaroita vähän väliä. Yks yritti tehdä pesänkin kakskerroksisen parakin katolle, muttei ilmeisesti pitänyt grillijuhlien mekkalasta ja muutti pois ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, mieki oon telkusta katsellu joskus niit katolla pesiviä lintuja, aikasmoiset pesän tekeleet niillä.

      Poista