tiistai 1. marraskuuta 2016

Totuuden syvissä uomissa.

Yksinäinen kuin minäkin.
Tiistaina 1 päivänä marraskuuta 2016.

Näin yksinäin ja edelleen huolissani, vaikka sainkin kylmät sanat, tiedustellessani, miksi minä en saanut tietoja sairaalan taholta, kun eilen kyselin. Ukon vastaus oli, ettei hän katsonut tarpeelliseksi antaa KAIKKIEN nimiä. Soitin ukolle tänään itselleen ja sain uutisia, vaikka kyyneleissäni vaikersin kun sentään olin hänet hoitoon saattanut ja sydän syrjällään joka aamu käydessäni katsomassa hänen vointiaan. Hän vain tokaisi puhelimeen: perkele, en ala kanssasi kinaamaan...ja sulki puhelimen.

Saamari, mie ratkesin, sulin kiukkuu ja tunteeseen etten ole mitään tässä näytelmässä jossa lopulta palkkana on kuolema, joko pian tai kärsien tukehtu,alla.
Minä nyt luovutan omalta osaltani ja jätän huolet hänen jälkeläisille, jotka eivät tehneet mitään saadakseen isänsä hoitoon, mut nyt voivat toimia oman tahtonsa mukaan. Minut on ukko heittänyt pois pelistä.

Kiitokseksi jota sanaa ei koskaan päässyt kuuluville, sain pelkän kiroomisen, vaikken ole sairauteensa syyllinen.

Miun on pakko tässä blogissani purkaa omaa pahaa mieltäni, nutta kenenkään ei ole pakko lukea vaikerruksiani.
Marraskuu ei ole minun rakkaani, kaikki syksyn kuukaudet ovat minulle murheen tuojia, helvetin raakalaisia. En rukoile, kiroan vaan. sen avulla jaksan, Jumalaa en tähän sekoita, en usko siihen enää.





6 kommenttia:

  1. Älä kiroa, siitä ei hyvää seuraa. Pane kädet ristiin ja huokaise, se helpottaa.Usko parempaan huomiseen se vielä tulee, kun toivot ja odotat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentista.voi sentään,jos elämä onnistuis kädet ristissä,mut miun äitini uskovaisena alituiseen rukoili ja mikään ei toteutunut,paitsi se että päsis pois täst maailmasta hän sai aivoverenvuodon ja pääs pois, mut mie jäin 16 kesäsenä ihmetteleen mits äit sellasta tahtoi ku mie olin viel iha hupakos iäs.Mie en usko ennää mihinkään ku näkökin män iha huonoks jkaik miul läheiset ovat poisnukkuneet jo vuosia sitten,se on epäoikeuden mukaist ko mie tän jäin
      yksin ikävissäin jäänt kärvistelemään, on helpomp vaa kirota nii kiukku antaa uskomattomsst voimia ja itku vaa pahentaa ei tuo helpotusta,kyl mie tiijän monet murheet kokeneena.Ja uskot sie et mie oon kokkeillu monenlaisii juttuja et kärsivä mieli sais välleen levätä.Mut enkös saant liikaa levätä ku uus isku tul tään ukon sairastumisen myötä ja kuin hää minnuu kirroo,siin moni akka lähtis mut mihi mie melkein sokea akka kodistain lähen vaik sitäkin oon pitkään miettinyt.Yks myön5eine asija,et myö asutaan eri asuunoissa.
      ,mut iha lähekkäin.
      Täshä tätä tarinaa

      Poista
  2. Voi Anni <3
    Kunpa osaisin lohduttaa. Eipä tunnu kivalta tuollainen tilanne. Pakko kuitenkin uskoa huomiseen, vaikkei siitä parempaa tulisikaan.
    Voimia Sinulle, olet ajatuksissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina. Minul tulee huominen sellasena kuin on tullakseen,en halua ajtella eilisiä aikoja,murenen muuten kokonaan,oon saattanut jo nuorena monet rakkaat ihmiset nyt se mikä tulee ei oo miun vallassa,eikä itsemsä kiusaaminen ol hyväksi.Mut luulen kriisikeskuksen saavat minut taas asiakkaakseen,edellisestä käynnistä onkin pari kolm vuotta,nii silloin ku miun näköhermot sairastuivat aivoverenkierron häiriöstä.Mut siitä kriisitä toipuminen on vieläkin kesken.

      Poista