sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kuvaton.

Heippa sunnuntaina, auringon paisteessa.

Tein pienen kävelylenkin testaamassa omaa  kuntoani.

Vähän on heppoinen olo vieläkin, enkä tohtinut oikein 

pitkällä lenkillä itseäni rasittaa.

Aurinkolasit nenällä rollaattoroin, tällälailla tuettuna, saatoin katsella

vähän ympärillekin ja kuunnella linnun tirskutusta. Tasapaino heikentyi

silmävamman myötä, mutta rolli on oiva väline lenkkeilyyn yksin 

ja koiran kanssa

Tarve apuvälineeseen tuli todella odottamatta. 

Elämässä ei tiedä, milloin tulee rajun muutoksen aika.


Hyvää pyhäpäivän iltapuolta lukijoille:o)








2 kommenttia:

  1. Kiva kun uskaltauduit ulkoilemaan.
    Ole varovainen, saattaa olla liukasta ja anna itsesi toipua rauhassa .
    Kyllä kevät saa pirteämmäksi ja terveemmäksi, aurinko sen tekee ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli viestistäsi. On minulla lenkkareihin laitettavat nastasuojukset, olen jo monena talvena käyttänyt niitä, koiran kanssa ulkoillessa.

      Poista