Näköhermon säikeen tuho, vei näkökyvyn yhden päivän aikana, myöhemmin myös toisestakin silmästä.Sairaus on harvinainen, minun kohdalla tosiasia.
keskiviikko 29. lokakuuta 2014
Kesätarvikkeet.
Heippa kaikille.
Pikkasen kuulumisia, et ollaan tääll hengis vaikkei mittään näytettävää olekaan.
Mie vaan nois kesäkuvis viipyilen, ku alkukesäst ostin tuollasen lasten haravan ja ukkoin hankki kahen euron harjan. Saunatossut pääs sammaan kuvvaan, mie en tykkää olla saunas ilma tossuja, ku ei oo kunnollist alustaa jalkojen alle.
Koton mie erityisest piän tälläsii surffitossuja? ku nuokin ostin kirpult 1.50€ ja tehtävänsä täytti ihan kunnollisesti.
Siis kerrostalosaunas mie ain piän tossuja, ovat liukkaalla lattialla hyvät, antamas tukea, ettei liukastu.
Meil sattaa vettä ihan maaha asti, oikeen surullisen oloinen päivä.
Koht mie lähen laittaan ruokaa, vaik se onkin ukkoin homma. Laitan helppoa ruokaa, peruna-purjososekeiton, se on tosi hyvää. Ollaan toisinaan vaan puurolinjalla, mut löysä kaurapuurokin on miusta oikein maistuvaa, pienen voisilmän ja leivän kanssa.
Koitan tehä isoäidinneliöitä, jos niistä sais värkättyä liivin itelleni. Sellast konelangan vahvuista lankaa, josta oli tarkoitus tehä hartiahuivi, mut mut...Jos tää tekeminen on yht hidasta, voi liivini valmistua vaik ens vuodeksi...hah ..sekös naurattaa..
Mut eipä täs enempää höpistä, se alkaa sapuskan laitto.
Mukavia lokakuun viime päiviä itte kullekin lukijalle.
perjantai 24. lokakuuta 2014
Kesäisiä muistoja saunomisen jälkeen...
OOOiii ,, kuinka ihanan rauhallista, leppoisaa oleskelua saunomisen ja järvessä kasttelun jälkeen
Mie käyn kyl vielä saunassa ja toisenkin kerran uimassa. Uimassa on nii kiva käydä monen vuoden jälkeen ja sauna ja uiminenen óvat niitä ihanampia kesänautíntojan.Ja istuskella rauhallisesti terassilla, katsella lintujen lentoja ja sorsapoikueen saapumista ilta pullalle, sit hyö syötyään alkovat sukimaan sulkansa järjestykseen ja oikoivat koipiaan ja putsaavat niitä. Kyl heit ol kiva seurata, pari kertaa päiväs hyö kävivä pullaa syömäs ja sit illalla viimeksi, Sit ko myö nimitettiin se emolintu Maijaks, nii hää taka-alalla seuras jalkeläistensä käyttäytymistä ja välil
piti vähä niskasta napata .Miul o täs kuvas kirpult ostettu saunatakki, maksoikin 2 €
joka lähtee kierretykseen tämän kesäreissun jälkeen samoin ukkoin takki maksoi 0.75€ lähtee UFF-keräyspaikkaan ja kaikki muukin mitä ei kotioloissa tarvita .Voi kunpa tämäkin kesätupa olis ollu merenrannalla ja mantereen puolella, olis miunki paljon helpompi hoitaa hommia, ku ei tarvii perätuupparipaattiin laskeutua kaatumisen uhallakin:)
Tässäpä nämä viimeiset kesämökin onnen ajat, taitaa ollaki. Joku hiivatin sanaton iski meijän väliin.....mut kyllä me olimme tuvalla sen mitä jaksettiin, siel kuiteki ol yölläki sit mukavan viileetä.
Ukkoin osti halvalla ihan kapean pikkupöydän, joka juur mahtui kahden sängyn välii ja mie sain siihe hyllylle lehtiäni,ja kelloradion. Nukku aikoihi, selailin lehtiä, tein ristikoita ja olin onnellinen, tällaisia juttuja ei minun kohalle ole monest osunut, että veden äärellä istuskelen saunantuoksuisena. Koira makkaa ukkoin petillä lämmittämässä, ku ukko katteli telkkaria, koiruli välil hyppäs miun sänkyyn jalkopäähän. Miul ol yöastiaki siin tuvas, ko en pitäny välii lähtee yöllä ulos. Se ol sella muovikiulu jonka tuuppasin jalkojen välliin ja aloin losottaa:)))
" Äit kysy tuimana,> kuka siel kussa losottaa?
>Äiti miehä tääl pissin!
Äit lempeästi sanoo> no siekse lapsein siel pissitkii"....Tällane muistui mieleen äitini kertomana, ku mie olin penska.
Elämä on minnuu kolhinu nuorest asti ja kyl mie nyt otan mielelläni vastaan kaikki ihanat asia joista olen jäänyt ilman...
Koiramummo katselee ku aurinko silmiä häikäisee. Pojat kävi äskettäin verkoilla ja saivat kymmenkunta issoo ahventa, pari kuhaa ja yhen hauen, muutaman pienen päästivät viel kasvamaan ja pari pienta lahnaa ja made, sen mieki olisesin ottanu. siit hyvä kalakeitto tulloo, mut siel järves hää jatkaa kasvamist.
Paatin ottivat trailerin päälle ja toivat pois, voihan se vieda takaisinkin samalla lailla, jos viel käyvät verkoilla..
Mie aloitin ohuesta langasta mummoneliöitä, jos niista saisin tehtyä liivin itselleni, ohutta lankaa en jaksa alkaa kutomaan, jospa näin virkkaamalla.
Miul ol kerra tummast lilalangasta oisko
ollu seitsemää veljestä. sellanen mummoneliön näköinen yksvärinen neliö. ihan pidin sitä kovilla talvilla koton, kun kovast palensi.oon heittänu sen johonkin turhuuksien joukkoon....
Mie vähä korjailin tekstiä, ko illalla kirjotan nii tulee virheitä ja sormet osuu vallan väärille näppäimille, enkä nää lukea kaikkia virheitä. Mut tässä vähä korjattu versio!!
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Tässä kukkineet joulukukkaset.
Taas iltamyöhällä.
Laitoinpa joulukaktukset taas kuvaan, kun he niin innokkaasti tahtovat kukkia, onkohan seuraava kerta marraskuussa ,vai meneekö kukinta joulukuuhun.
Väsäsin pienen pyöreän patalapun se on sellaista välityötä, kun muuta ei jaksa ajatella. Ostin Tapion kaupasta Gjestal Nagano lankaa, tummanpunaista 200 g, mut ei ne sovi keskenään tuo baby ull'in kans, ull on senverran ohuempaa, ettei käy ku ei käy. Pitäis tilata tuota gjestal naganolankaa lisää, ku sitä ol aikas kiva neuloo tai virkata. Jos niist mummoneliöst vois liivin tehä...
Myö ollaan tännään iha ittekseen koirulin kans ja aika tuntuu tosi pitkältä
mein ukkoin ol eile synttäreil ja tännään ei ookaan hauskaa meininkiä, sänky vaan vettää puoleensa. Onha hää ollu aikas ukko, lopetti kielen kostuttamisen, ko myö tavattiin ja hää pääs sillo eläkkeelle, täysin palvelleena. Kova päätös ja viel kovempi pitää sanansa. Kyl mie hänt siint arvostan ko sellasen lupauksen anto ja on pitäny sen myöskin.
Myö koirulin kans lähetään peiton alle, koira makkaa miun petillä, ko viime yönä taas valvoskeli ja palelin, sit vaihoin peitonki ja kyl sit uni tul. Sellane täkki ku on niiku ilmaa välissä, pullee ja pehmee,,,
Hyvvii uniukon kuvvii teil lukijani ja kuullaan taas uusia asioita ja tehhään sit hiivatist kästöit.
Hei hei
Laitoinpa joulukaktukset taas kuvaan, kun he niin innokkaasti tahtovat kukkia, onkohan seuraava kerta marraskuussa ,vai meneekö kukinta joulukuuhun.
Väsäsin pienen pyöreän patalapun se on sellaista välityötä, kun muuta ei jaksa ajatella. Ostin Tapion kaupasta Gjestal Nagano lankaa, tummanpunaista 200 g, mut ei ne sovi keskenään tuo baby ull'in kans, ull on senverran ohuempaa, ettei käy ku ei käy. Pitäis tilata tuota gjestal naganolankaa lisää, ku sitä ol aikas kiva neuloo tai virkata. Jos niist mummoneliöst vois liivin tehä...
Myö ollaan tännään iha ittekseen koirulin kans ja aika tuntuu tosi pitkältä
mein ukkoin ol eile synttäreil ja tännään ei ookaan hauskaa meininkiä, sänky vaan vettää puoleensa. Onha hää ollu aikas ukko, lopetti kielen kostuttamisen, ko myö tavattiin ja hää pääs sillo eläkkeelle, täysin palvelleena. Kova päätös ja viel kovempi pitää sanansa. Kyl mie hänt siint arvostan ko sellasen lupauksen anto ja on pitäny sen myöskin.
Myö koirulin kans lähetään peiton alle, koira makkaa miun petillä, ko viime yönä taas valvoskeli ja palelin, sit vaihoin peitonki ja kyl sit uni tul. Sellane täkki ku on niiku ilmaa välissä, pullee ja pehmee,,,
Hyvvii uniukon kuvvii teil lukijani ja kuullaan taas uusia asioita ja tehhään sit hiivatist kästöit.
Hei hei
perjantai 17. lokakuuta 2014
Jälkitilassa,huonona vai parempana:)
No jo, tässä nää miun karvain kyynelein värkätyt tekeleet, ko ei millään pysyneet puikot käsissä, ain putoilivat Mussy on sentään tehty virkkaamalla ja niin on parempi, jospa niitä viitteis alkaa virkkaamaan, vaik niissäkin tykkäsin tehä pyöröpuikoilla.Tuos vasemm. kuvas on värit ihan kohillaan, oikee on iha haalee.Tuo sytomyssy onki ainoo jonka pitkasta aikaa tein , jotenkin on hiipunut homma, ku muuta pakkaa olemaan tekkeillä tai sit ollaan iha jouten, koneella. Luen vaan blogeja ja käyn pinterest'issä ja facebookissa.
Kävin mie tännään hakesas postista pikku paketin Tapiom lankapuodista, sieltä ostin kolmee eri lankaa 200g kutakkin kolmea, baby ull, x200g...,,
sitte naganovillalankaa tummanpunaista 200g BABYull on tummanharmaata ..ja cortina exlusive 200g tummansinisen Näin vähä ku mie ostan eihä niist mittää isompaa voikkaan tehä. Oisin ostanu viel huivineulan, mut siel ei taint olla sellasii Tapion kaupassa.
Kyl mie tääs väsäilin noita sukkia luvattoman kauan, kaik mennee pieleen ja silloha loppuu innostus, kantapää jää ain liian kappeeks eikä riitä silmii nooho kavennuksiin....voi voi mie tohelo.Noi langat taitaa soppii vaik yhteen, ovat saman vahvuusia, harmaa ja tumman punanen.
Mie tykkää hirvest raitasukista, mutten ennää ossaa kunnolla niitä tehä, ostin sellasta kirjavaa lankaa jos siit tulis kiv
oija raitoja.Ko ei solmuja sovi laitella truonne sukkiin aukeevat penteleet ja
sitte on silmäpako heti edessä,
Tännään kävin vähä kaupoilla ja kirpputorillakin.,muttei mittään löytynyt ai nii yhet persikan värisen paksun villakaulahuivin löysin 3€ ja piti se ostaa, Pesin se käsin ja villantuoksu vahvana siitä lähti, pelkäsin sen kutittavan mielettömasti , mutta mitä viel ihan pehmeä ja lämmin ,..oi hyvä ostos:)
Jaa'a masennus tais männä pakkasen myötä ja ku hampulääkärki kiskas sen hampaani irti, jos se siin män ja vikisi männessään....
Mummo koira kulke levottomana, alaha emäntämummo käyvä kärsälleen petille...hoh hoijjjhh´´aaa
Hyviä öitä, huomenna kuullaan ja katsellaan:)))) Heitetään taas kirjeella, miun orkidea lakkas kukkimasta, ja joulukaktus koh puottaa kukkineet kukkansa., teki niit heti ko pääs sisälle.
mut nyt mummot köllälleen petille..öitä
tiistai 14. lokakuuta 2014
Tänään
Masennus....sekö on valtaamassa mielen, se syysmasennus.
En ole sitä vuosiin potenut tai ainakin olen kieltänyt sen aiheuttamaa alakuloa.
Minulla alkaa se yht äkkiä ja kestää muutaman päivän ja olen jälleen oma pahalainen itseni.
Luin tarinoita lehdestä ja kuinka ollakkaan tunsin mieleni mustuvan, aatellessani omaa ikääntymistäni. Ei tunnu yhtään kivalta. Kaipa se oli sitä alkusoittoa jo viime viikolla, kun puin päälleni sen ryppymekkoni ja katsoin kuvaani peilistä myös takaa päin.
Voi herran pieksut ku mekko näytti ihan kauheelta päälläni, selkäni on leventynyt ihan kauheesti, makkarat vyötäröllä ja sen ylä ja alapuolella ovat mukavassa järjestyksessä ja mekon rypykäs kuosi vain lisäsi makkaroiden korostumista...Selän yläosakin näytti ihan liian lyhyeltä koko kroppaan nähden. Voi taivaanhan talikynttilät ko minnuu alko pelottammaan ja suututti ihan hirveesti. Vanha akka....ja yrittää kaunistella itteensä ja koristella huiveilla, koruilla ja millä muulla sitten viitsiikin....nii ja kehtaa....Sieltä se alkoi, masennus, vaikka olinkin konsertissa ja mieleni oli hyvä ja valoisa sen jälkeen, vaan tänään palasi huonot muistot.
Enhä mie sinne konserttiin pannut sitä ryppymekkoo päälleni, en suurin surminkaan.....
Tumman sinisen kotelomekon ja pikku jakkuboleron ripustin kiireessä päälleni, ku tiedän itsestäni tosi asian, ettei eka puettu ja suunniteltu asu useinkaan ole se joka lähtiessä on päällä.
Onneksi pukuni mahtui päälleni, ostin sen lapsenlapsen rippiäisiin ja nyt tuli uudelleen käyttöön, hallalujaa..ha. Elämä on...
Huomen aamulla on hammaslääkäri ja yx hammas jää lääkärin pihteihin...
Lähen mummokoiran viereen ja paan silmät kiinni vähäks aikaa.
perjantai 10. lokakuuta 2014
Valmis ko partiopoika:)
Lokakuista päivää lukijoille.
Täshä ny olis tämä tekele 150g oli lankaa, ettei siitä kummonenkaan tullut. Liian leveäksi sen alunperin tein, en oikein osannut arvioida leveyttä, kun tein sillä BARRY KLEIN' in
vinoneliötekniikalla ja kun leveys oli saavutettu, alkoi toisesta reunasta kavennus ja toinen reuna edelleen levennettiin ja nämä joka toisella kerroksella. Neuleesta tuli aina oikein neule, mutta vino, kuten ehkä ylä kuvasta näkee:)
Tekele riittää kyl hyvin kauluriksi tai tällaiseksi lyhyeksi kaulaliinaksi, kuten alimmaisessa kuvassa olen asetellut...höh..asetellut. Lanka on erittäin epätasaista, eikä reunat ole ollenkaan kauniit, mutt miul se sitte tullee käyttöön jos voin pittää, o vähä kutittavaista lankaa. Täs hommas on mukana Novitan sädelankaa, jota lisäsin silloin tällöin kudontalangan mukana , tuli mukaan kivasti noit paljetteja!
Kävin mie lankakaupassaki, oli tarjous TeeTee pallaslangoista ja ostin pari kerää tumma liila ja kirjavaa liilan sävyjä pari kerää. Se onkin aikas ohutta lankaa, olen luullut et pallas on paksua, sellaista vanttuu tai siis lapaslankaa. Näistähä langista voi virkata vaik huivin, voip laittaa kerroksen tai pari tuota novitan sädelankaa. Niitähän on monen värisiä, kyl sielt valikoimista varmaan mukavan värinen löytyy. Tuohon omaan tekeleeseen sattui olemaan yks kerä, (2) joka oli ihan sammaa väriä. Ostin ne muutama viikko sitte, ko aattelin värin sopivan noihin toisiin huiviväreihin, jota AIOIN alkaa virkkaamaan.....
Meinas unohtuu tuo viime yönä värkkäämäni rannekoru. Kävin kurkkaamassa putikissa mantin maailma, mantinmaailma.fi ja katsellessani kaikkia kivoja kästyövälineitä, joita paikassa on mittava määrä, muistin kysyä sellaist vaijeria, johon vaa pujotetaan helmiä peräjälkeen, hänel ol yks lyhyt vaijeri, josta mie tuon rannekorun tein . Miul on omiks tarpeiks kaikenlaisia helmiä ja juur nuo puuhelmet ol mielessäni. Täähä soppii värin puolest hyvi miun tulevaan lookkiini....noihe puuhelmiin välliin pujotin sellaset pikkuset lasihelmet, et sain helmet riittämään. Voi mahoton ku ei oo tullu mieleen, jotta tälläseen vaijeriin voi helpost pujotella helmii ja saa iha hauskoja käskoruja, miul on puu/kivi/akryylihelmiä joista olis taas kiva tehä jottain....ku ei sukkapuikot taho käes pyssyy....
Viime yön valvoin, särki kässii ja ol muuteki levoton olo. Mie hokasin tuo korujutun ja keittiön rojektipöyvän ääressä virittelin homman käyntiin, hyvin se sujui, mitä ny välil helmet putoili lattialle. Aamulle mummokoira niit nuuhki ja silleen mie löysin ne pudonneet helmet. On hää sit hyvä etsimään...
Mukavata perjantai päivää, mie lähen ottaa villatakin päälle ja yhen särkypillerin..
maanantai 6. lokakuuta 2014
Lokakuuta
Päivää, tekstin riivattu meni kadoksiin, tuli vaan mummokoiran kuva esille..
Tässä kuiteki joku neuleen tekele, en jaksa uutta tekstiä kirjoittaa.
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
Huiviviidakko:)
Heissan myöhäis bloggareille
Tää kaksi värinen punanen lienee villahuivi, mikä muu aines myös siinä lieneekään, sellasii nyppylöitä hänes tuos tummemmas väris on, eivät ole nyppyymisen merkkeje. Kutitteli lieväst kaulaa, ku sitä vähä aikaa pidin, siitä päättelin villaa olevan mukana.
Nyt on nääytillä monta huivia, joita on kirpparilta ostannut parilla eurolla kpl tuo punareunainen oikealla alhaalla maksoi 5€, se oli kallein huivi niillä markkinoilla, mut se olikin silkkihuivi ja tekstikin on. JEAN-LOUIS SCHERRER PARIS. Jottain tällast tekstii
siin lukkee.Se huivi on täs vasemmal puolel .Siin se on miun kirppar paitapuseron harteilla, mie löysin nätin pallokuvioisen puseron ja toki se piti ottaa föleihi. Paitaa voi pittää viel näi lämpimäl, jakkuna topin päällä:)
Täs miul onkin ihanan värinen ja söpönen viskoosihuivi, jota kirppiksen kauppias mainosti uudeksi, No olihan se ihan kaunis ja miltei virheetön, mutta yleeensä ei ole
luottamista tällaisiin mainintoihin,tää syklaamin punainen huivi on ihanan pehmeä ja lämminki, kun ei viel ihan tarvitse villa- tai kasmirhuiveja. Viskoosi ja puuvillakin ovat vielä tämän ajan mukavia ,hikoilemattomia huiveja, jotka tietysti voi riisua pois kaulasta jos tulee liian kuuma, voi sitoa huivin vaikka laukun hihnaan tai käsivarteen tai jopa vyötärölle, jos reunat riittää
Täs alempana on vasemmal iso mustavalkoharmaakirjava huivi, joka parhaiten sopii hartiahuivina, on sen verran kookas ,,allansa on valkoinen pitkä hihaton pellavamekko, jota tuskin olen pitänyt,voisikohan sen värjätä jos tulis sitä useimmin pidettyä, vaikka kotioloissa. Miulla ku o kaks valkoista pellavaleninkiä ja tuo alakuvas tollanen valkoinen jakkuki. mie en nii piittää valkoisest värist, kesäl se on kiva, jos on nahka ruskettunut:)
Kuvassa on myös minun kutomana raanu joskus 1970 luvunpuolessa välissä ja ompelukone siinä lampun alla, aikas sekava nurkka, ompelunurkka...
Tuo viereinen kuva on viskoosihuivista , jonka hiljakkoin ostin halavalla kaupasta, vieressä siinä on 40den sukkahousut, jotka aioin pukea päälleni kun lähdemme kuuntelemaan musiikkiä, tuossa ne ovat pyöreän nahkajakkaran päällä, jonka ostin 5€ kirppikseltä! Alakuvassa näkyy tuo huivi roikkuvan valkoisen jakun päällä ja kesän pinkki pellavahamonen on myös kuvassa.(neljä vuotta vanha mekko)
Käytiinpä tuval hakemas melkein kaik tavarat pois, niis ol sellane ummehtunut haju, kuten vanhasta mökistä lähtee, ukkoin ei yhtään tykänny, heitetään vaatteita pois. mitä ei viitsi pestäkään. Alunperin oli tarkoituskin, että heitämme ne tavarat mäkkeen, jotka sinne viemme.
Ne on sellasii kirppareilta ostettuja, muutamal eurolla, joten ei niistä konkurssiin mene.
Miulta jäi kamerakin kotiin, etten saanut yhtään syyskuvia sieltä tuvalta.
Ei myö mittään saunaa lämmitetty, ukkollain tais ol hätä pääst pois sielt ummehtuneesta hajusta, mie pääsin venneeseen oikein hyvin, ku hää auttoi minnuu, piti käest kiinni ja tuki minnuu laituril noustes ja paattiin laskeutuessani....oi sentään kultaseni, nöyräst hää auttaa, ko ossaa vaa pyytää auttamaan;)
Ny tää karjalaisakka painuu mummokoiran viereen ja huomenna ostoskierrokselle::)))))
ÖITÄ ÖITÄÖÖIITTÄÄÄ,pieniä unia ja oman kullan kuvia....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)