perjantai 27. joulukuuta 2013

Sydämellistä joulua:))

Äidin omalle joulutontulle

Sydämiä joulutontuille
Vasemman yläkuvan kaveri
Pari toisilleen
Tuubihuivi tyttöselle
Jouluasetelmani kotiin

Ruudullisten kaverit

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Ukko ja joulukeiju:)


HYVÄÄ JOULUA 2013

KAIKILLE

TOIVOTTAVAT: 

TUOMONTUVAN ANNI ,

UKKO JA JOULUKEIJU:))




keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kranssi pääpannasta:)


Hei keskellä viikkoa. On enää vajaa viikko jouluaattoon.

Täällä on lumeton maa, pikku pakkanen oli yöllä ja maa jäässä.
Koiran kanssa ulkoilukin on mukavampaa, kun on kuiva keli. Rouva pissaili taas kovin usein, liekö jotain pisuvaivaa, en voi häntä kauan ulkoiluttaa, ettei käy tulehdus vaivaamaan.

Ostin kirpulta tällaisen punaisen pääpannan, aattelin jo sitä tutkiessa, jotta saan siitä styroksirenkaan päälle pujotettavaksi, vähän ompelua ja silviisiin. Kukkaset ovat vain nuppineuloilla pistellyt koristeeksi. Onhan kukkasia enemmänkin, mutten niitä enempää lisännyt, arvelin laittavani jotain muutakin koristetta, vaan näines hänet parvekkeelle tälläsin.

Punaisesta paperista leikkelin sydämiä ja pistelin peräjälkeen lankaan ja kakspuolisella teipin palasella olkkarin oveen roikkumaan, liikahtelevat somasti ilmavirran mukana.
Askartelupöytä on vieläkin täydessä tällingissä, luulen etten sitä het'koht siivoakaan. Olen sen äärellä joka päivä jottain pientä suunnitellut.

Olin viikon vaihteessa kaupunkimme joulumarkkinoilla. Käsityöläisten myyjäisistä, löysin kivan myssyn ulkoiluun koiran kanssa. Hatut ja myssyt oli valmistettu huovutetusta kierrätysvillapaidoista  täältä .www.hattu.com  . Käsitöitä oli tarjolla jonkin verran, kaikenlaisia kädentaiteiluja oli myynnissä.

Hyvää päivän jatkoa kaikille blogini lukijoille:))

torstai 12. joulukuuta 2013

Oranssia ja mustaa.


Torstaina 12.12.13

Jaa'a  viimeinkin valmista, tein näitäkin muutaman viikon. Kun pääsen alkuun kutomuksessa, kantapään kohdalla alkaa viimeistään tökkiä ja sitten työ jää pikkasen tauolle:) Mut tässä kuitenkin valmiina. Koko on 41 tai 42.
Ostin keväällä seitsemän veljestä lanka tarjouksesta tuon oranssin ja keltaisen, yhden kumpaistakin 100g kerän, jälkeen päin pitikin ostaa jotain muuta väriä, tässä on mustaa ja ostin myös tumman vihreän 100 g kerän.  Jospa sen yhdistäisin keltaisen kaveriksi ja vähän oranssia mukaan.

Olin tänään kuuntelemassa joululaulu esitystä, kuoron, jossa minäkin lauloin monta vuotta. Konsertin jälkeen, aikomukseni oli mennä vähän kirpparikierrokselle, mutta huomasin lompakon jääneen kotiin. Voihan vitsi, ajokorttikin oli lompsassa, lähetin pienen pyynnön "yläkertaan" ettei konstaapelit pysäyttäisi, kun "ajoin ilman korttia"......Kierros kaupoissa jäi tekemättä ja riensin kiireesti kotiin. Jospa huomenissa lähtisi uudelle reissulle.
Askartelupöytäni on edelleen kukkuroillaan materiaalia, mitähän niistä tekis. Joulun jälkeen on hyvää aikaa tehdä askarteluja, ei oo kiirettä mihinkään....jospa sitten...
Meillä päin alkaa jo myrskyämään, tuuli kohistelee makuuhuoneen ikkunoissa. Jospa selvittäis vähin vaurioin, lupailivat yhtä kovaa myrskyä kuin Eino oli. Voi sentään...

Mukavaa illan jatkoa, kiva kun vierailit sivullani:)



sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Käsitöitä 1980 luvulta.


Hei pyhäpäivänä.
Tervetuloa uusi lukijani  rantapuikko.

Meilläkin on lunta, ei paljoa, mutta mukavasti ohut valkoinen kerros. Koirarouva tykkää lumesta, se työntää kuononsa lumeen ja sitten puhahtelee.
Pakkastakin on miltei kymmenen astetta. Ihana valoisaa, vaikka ei auringon paistetta olekaan.

Käsillä tekeminen on melkein nollassa, mietintä myssy on esillä. Askartelutarvikkeet edelleen pöydällä odottaa tekijää, huovutet villapaidat, nauhat, muutama kankaanpala ja sen sellaista. 
Yhdentyön sain valmiiksi; huovutetuista paloista yhdistämällä tein neulatyynyn Vanha tyyny onkin 43 vuotta vanha ja hyvin on toiminut. Monen monituista kertaa olen aatellut uuden tekemistä, mutta ajatus ei vaan tuottanut hedelmää.
Niin ja sain mie yhen sytomyssynkin valmiiksi, ei hän entinyt siihen Porin kuormaan tällä kertaa. Tähtään seuraavaan lähetykseen ystävänpäiväksi, vai onkohan liian lähellä, kun pitää vähän säästää noita olkapäitä, etteivät kovin kipeydy uudelleen.

Olen mie sukkaakin kutonut, valmistuu sitten joskus, nääs....

Kuvissa on käsityöt, söpöt tupsutossut ja pieni töisemmät lipokkaat. Ostin kirpparilta muutaman lehden, niissä on mukavan näköisiä neuleohjeita, vaikken mie ennää viitti puseroita tehdäkään, mutta saa niistä mallin vaikka tiskirättiin tai kaulahuiviin.

Hyvvää pyhäpäivää ja arkistakin päivää, mukava kun kävitte vierailulla:))

maanantai 2. joulukuuta 2013

Tähtiä ja sydämiä:)

 Heippa maanantai- iltana.

Tervetuloa uusi lukijani  beate56

Sain tänään sytomyssypaketin valmiiksi ja laitoin menemään Satakunnan keskussairaalaan. Laitoin vielä parit villasukan tekeleet, ehkä joku potilas voi niilläkin lämmittää mieltään ja etenkin varpaitaan.

Eilen iltapäivällä olin askartelu hommissa. Tein jokaiseen myssyyn pikkukortin ja liimasin vanhoista joulukorteista pienen palan, joulupukista, tontusta, kynttilästä, mökistä yms jouluisesta asiasta.

Minulla on vuosien takaa hankittu tilkkutyökalut: alusta, pitkä 50 cm ja lyhyt 30 cm  viivotin sekä pyöröleikkuri. Tein korteista oikein viivottimella " suorat" ja alustan avulla samankokoiset n.5x3.5 cm kortit kartongista. Niihin liimasin erikeepperillä kuvat ja tervehdysteksti kortin taakse.  Tykkäsin oikein touhuta pitkästä aikaa. Minä taidan olla parhaimmillani pikkasen kiireessä ja viime tipassa....No jaa.....

Illalla vielä myrskyn kolistaessa olkkarin ikkunoita ja jännätessäni pitääkö sähköt vai meneekö poikki, kynttilät oli valmiina palamassa ja taskulamppu käden ulottuvilla;  virkkasin parit lumihiutaleet, ihan kait omalla mallilla, vaalean punainen oli vähän jo alullaan ja mallasin sitä ja tein tuon valkoisen  yksikertaisen ja toisenkin valkoisen. Onkohan kuusi sakaraisia lumihiutaleita...minä ainakin sain sellaisia aikaiseksi.

Huopasydämet tein myös viikonvaihteessa, toisessa toinen puoli heijastin pala ja toisen sydämen taustapuoli on kokonaan heijastin kangasta. Nuo kukkaset liimasin ja toiseen ompelin  muutamalla konetikillä. Kirpparilta joskus ilmaiskopassa oli bikinin rintsikat, joissa oli nuita kukkasia, silloin tuumasin saavani koristeita johonkin tekeleeseen. Nytpä oli niillä  tarvetta.

Sitten vielä tänään olin kortisooni piikillä toiseen olkapäähän. Nyt kylläkin särkee olkapäätä, kuten viimeksikin, mut kyllä se loppuu, otan tässä kohta panadolin ja muut iltalääkkeet.
Ja vielä TÄMÄN  PÄIVÄN  juttuja; Ostin pari huovutusneulaa ja silmukkamerkkejä, enpä tullut kuvanneeksi niitä, mut laitan joskus kuvaa, vähän tällainen Q mallinen avorenkaalla tietenkin.
Sitten vielä iloisia uutisia: Taisin löytää yhden SYTOMYSSYJEN TEKIJÄN  hän ainakin lupautui tekemään, kun on itsellään kovasti lankoja. IHANAA ..

Nyt koitan lopettaa, hyvää alkanutta viikkoa kaikille, kiva kun kävitte vierailulla:)