Tammikuussa 28 tiistaina 2020
Iltaa kaikille.
Näytillä on vanhoja kuvia, syyspuolella kirppikseltä ostetusta valk.3/4 pitkästä toppatakista, joka on usein ollut käytössä, kun muutenkin on hämäriä päiviä. Tumma pukine on itsemurha vaate ulkoillessa,tällaisilla pimeällä ajalla.
Toisaalta vaalea vaate on kovin lian arka, mutta jos on ostanut vaalean takin, on sitä myös pidettävä päällä eikä vaatekomerossa:)
Olen ollut laiska kuvaamaan ostoksiani, mutta ehkäpä piankin saan jotain kivaa näytille.
Kaikki kudotut sukat olen lahjoittanut ja vienyt muuta minulle tarpeetonta keräykseen.
Kuntoilua tanssin merkeissä olemme avustajan kanssa harrastaneet ja täytyy sanoa, että pystyn hyvin tanssimaan hengästymättä ne kaksi perättäistä tanssia. Hyvä minä.Taputtelen itseäni kuten jumpassakin teemme ja kehumme: hyvä minä:)
Vähemmän kaloreita ja toivottavasti enemmän liikuntaa.
Viihtyisiä viimeisiä tammikuun päiviä kaikille.
Kuulolla ollaan.
Näköhermon säikeen tuho, vei näkökyvyn yhden päivän aikana, myöhemmin myös toisestakin silmästä.Sairaus on harvinainen, minun kohdalla tosiasia.
tiistai 28. tammikuuta 2020
torstai 16. tammikuuta 2020
Tupun joulusukat.
Tammikuuta 16 päivänä vuonna
2 0 2 0
Hyvät uuden vuoden jatkot lukijoille.
Löytyipä hukassa olleet joulusukat väitin kyllä Tupulle, että sukissa olisi enemmän punaisia kuvioita. No onhan niitä...sukkien varressa ja terässä, hah olin ihan väärässä ja kuvittelin tehneeni vallan punaisia kuvioita:)Tai siis enemmän mitä oikeesti olikaan.
Jep, vuosi on lähtenyt vähän kangerrellen käyntiin, liekö pimeä ja sateinen sää vaikuttaa mielialaan. On vähän saamaton, vetelä olo.
Vatsan kipuilut myös osasyyllisiä mielen apeuteen, mutta nyt on tuntunut paremmalta, lääkäriin on aika varattuna vasta maaliskuun alussa.
Ostin pesuetikkaa, joissain kirppisvaatteissa on vähän ummentunut haju, joka ei oikein lähde pelkällä pesulla. En osta kovin haisevia vaatteita, ne ovat melkein pilalla, eikä haju poistu useammallakaan konstilla.
Olimme Tupun kanssa hämmästyneitä, kun etikkaa oli peräti neljää eri "tuoksua" ja jokaisessa seloste, minkälaiseen käyttän vaatteita ne ovat. Pullossa oli kait vajaa litra ja maksoi yli 5 € Citymarketissa,yksi tuote oli lähes 10 €.
Käytin tänään ekä kerran ja peri korkillista saa kyllä lisätä, laitoin vaan varovasti n. 3 korkillista. Ei tuotteissa ollut nimeksikään etikan tuoksua, päinvastoin miellyttävä tuoksu, kuin huuhteluaineessa.
Ens sunnuntaina menemme veivaamaan tangon tahtiin, on paras saada kunto kohenemaan joulunajan herkuttelun jälkeen.
Rattoisia kuntoremontteja kaikille:)
Palataan kanavalle tuonnempana, nyt selkä sanoo "lopeta" istuminen.
Ps. Aurinko näyttäytyy, ihana ilmiö:)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)