Näköhermon säikeen tuho, vei näkökyvyn yhden päivän aikana, myöhemmin myös toisestakin silmästä.Sairaus on harvinainen, minun kohdalla tosiasia.
perjantai 9. joulukuuta 2022
tiistai 4. lokakuuta 2022
Kuulumisia.
Moi, lokakuun 4 päivä 2022.
tässä mummeli, Tupun hiustaiteilun tulos, istumassa puistonpenkillä
ollaan terassikierroksella Tupun kanssa. hieno päivä tuolloin, ennen Tupun kesälomaa.
Juuh, pikku sukkiakin on valmistunut, mutta vaikuttaa, että näkokyky pikku hiljaa heikkenee, en oikein enää pysty kutomaan kovin usein ja tässäkin on vaikeuksia kirjoittamisen ja lukenmisen kanssa.
Kun suurentaa tekstiä se menee enemmän epäselväksi.
Menen tässä syksyllä silmäpolille, mitä sielläkin sitten sanotaan.
Magneettikuvaus lonkasta muutaman päivän päästä, tällaisia juttuja.
Karaokelauluissa olen käynyt toisen avustajan kanssa ja laulan niitä ulkomuistista kuten olen jo aiemmin kertonut, ääni ei pysy kovin hyvänä, kun ei paljonkaan juttele kenenkään kanssa, hiljaiselokaan ei ole hyväksi äänelle. Monta viikonloppuakin menee, etten puhu kenenkään kanssa ja tulevina päivinä vieläkin vähemmän, kun ihmiset ei enää istu ulkona juttelemassa, kylmä ilma ajaa mummelit omiin koloihinsa. Laitan tähän viimeksi kutomat sukat, jos läydän ne .
Mukavia syyspäiviä kaikille.
sunnuntai 10. heinäkuuta 2022
Yhdet tekeleet
Heippa kaikille heinäkuussa 10 päivänä.
Kesä on vissiin jo puolessa välissä ja viileä jakso alkoi. Tuntuu kyllä paremmalta, kuin helle. Olimme terassikierroksella kuun alussa, kun Tupu jäi kesälomalle.
Hän laittoi hiuksiini sähäköitä raitoja, sanoo, en niin kiitollinen työstää hiuksiani, kun voi taiteilla mielensä mukaan, sekoitella värejä eri purkeista, ja tosiaan ovatkin raidat, kuin taiteilijan siveltimen vetoja.
Päivät kuluvat kuin siivillä, en ole postannut kovin usein. Elämä on koronan jälkeen jotenkin muuttunut ja innostus moniin tekemisiin on päässyt hiipumaan. Tansseissa ei olla käyty, paikkakin vaihtui, enkä tykkää lattiasta, siinä on ikäviä laattojen reunojen epätasisuuksia, joissa helposti voi kompastua.
Keilaaminenkin loppui kohdaltani toistaiseksi, vasen lonkka otti nokkiinsa. Syyspuolella pääsen ortopedin luokse, jos silloin löytyisi vaivan aiheuttaja.
Karaokelauluja olemme siellä harjoitelleet, nyt on pikkuinen kesätauko, ehkä jälles syksymmällä jatketaan.
Kirppiskierrokset ovat melko vähiin käyneet, tosin löysin
marimekon punaisen maksimekon 6,0 € Tykkään kotona pitää, kun eivät kiristä ja lämmittävät myös sääriä.
Mukavia kesäpäiviä itse kullekin lomalaiselle!
perjantai 15. huhtikuuta 2022
Avustaja Tupulle!
Huhtikuussa päivänä 15, vuonna 2022, pitkäperjantaina.
Luannikast pääsiäisen alkua blogilaisille, ei ihan vielä ole laillinen pääsiäinen, mut hyvää pääsiäistä, siitä huolimatta, kaikille!
Näytillä on Tupun kesä/veneilysukat. Oivoi, en ole oikein tyytyväinen tekeleeseen, laitoin moniväristä lankaa raitoihin ja sattuipa eri sävyt toisen sulan raitoihin ja kantapäähän.
Hmm Tupu saa nyt eripatiset sukat.
Aikas hiljaiseloa täällä vietetään, jotenkin tuntuu, että virta alkaa vähenemään. Ei niin kiinnostavaa, lähteä kauppoihin tai muuallekaan, kotona vaan tykkaisi istuskella ja sukkaa vääntää. Niissä kun hommaa riittää, on kutomista ja purkamista tasapuolisesti.
En laittanut parvekkeelekaan narsisseja, kuten muina vuosina, ai vaan kiinnosta.
Tuo korona pahus on vienyt yli kahdessa vuodessa monet innostuksen aiheet ja kai se lienee myös iän tuomaa väsymistä, ja vammaisuuden tuomaa haluttomuutta osallistua niin innokkaasti moniinkaan toimintoihin.
Jaajaa ihmiset, näin se vaan menee, pidetään kuitenkin lippu korkeella ja häntä pystyssä, nonii siis rinta rottingilla ja pää pystyss (miun pittää vaan tarkasti havannoida jalkoihin, etten kompastu)
Heippa ja mukavaa kevättä ja multasormet jo ovat innoissaan, niinhän.....
tiistai 8. maaliskuuta 2022
Pikkusukat, yösukat ja sukat!
tiistai 25. tammikuuta 2022
Tosi isot sukkaset:)
Leppoisia päiviä toivottelen kaikille bloggaajille:)