torstai 16. tammikuuta 2020

Tupun joulusukat.

 Tammikuuta 16 päivänä vuonna
              2 0 2 0

Hyvät uuden vuoden jatkot lukijoille.
Löytyipä hukassa olleet joulusukat väitin kyllä Tupulle, että sukissa olisi enemmän punaisia kuvioita. No onhan niitä...sukkien varressa ja terässä, hah olin ihan väärässä ja kuvittelin tehneeni vallan punaisia kuvioita:)Tai siis enemmän mitä oikeesti olikaan.
 Jep, vuosi on lähtenyt vähän kangerrellen käyntiin, liekö pimeä ja sateinen sää vaikuttaa mielialaan. On vähän saamaton, vetelä olo.
Vatsan kipuilut myös osasyyllisiä mielen apeuteen, mutta nyt on tuntunut paremmalta, lääkäriin on aika varattuna vasta maaliskuun alussa.

Ostin pesuetikkaa, joissain kirppisvaatteissa on vähän ummentunut haju, joka ei oikein lähde pelkällä pesulla. En osta kovin haisevia vaatteita, ne ovat melkein pilalla, eikä haju poistu useammallakaan konstilla.
Olimme Tupun kanssa hämmästyneitä, kun etikkaa oli peräti neljää eri "tuoksua" ja jokaisessa seloste, minkälaiseen käyttän vaatteita ne ovat. Pullossa oli kait vajaa litra ja maksoi yli 5 €  Citymarketissa,yksi tuote oli lähes 10 €.
Käytin tänään ekä kerran ja peri korkillista saa kyllä lisätä, laitoin vaan  varovasti n. 3 korkillista. Ei tuotteissa ollut nimeksikään etikan tuoksua, päinvastoin miellyttävä tuoksu, kuin huuhteluaineessa.
Ens sunnuntaina menemme veivaamaan tangon tahtiin, on paras saada kunto kohenemaan joulunajan herkuttelun jälkeen.

Rattoisia kuntoremontteja kaikille:)

Palataan kanavalle tuonnempana, nyt selkä sanoo "lopeta" istuminen.

Ps. Aurinko näyttäytyy, ihana ilmiö:)

2 kommenttia:

  1. Onpas pirtsakat sukat!
    Ei kävis meille nuo pesuetikat, jos niistä jää tuoksu vaatteisiin. Sitä vähän arvelinkin, kun kerran niitä tutkin kaupassa käydessäni. Minä kun olen niin hajusteherkkä, etten kestä oikeastaan mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matleena, hyvin mieto tuoksu, pesuaineestakin jää tuoksua mnettei tämä ainakaan tuoksunut yli, otin sellaisen "pehmeä&rauhottava"kun oli esim.energia t.m.s joka esitteen mukaan soveltui esim. liikuntaa yms.harrastavan vaatteille.Tupu ei kaikkien pullojen esiteitä lukenut,mutta otin tämän HETI merkkisen kotimaisen 500ml/pullon. Sopii kaikille materiaaleille.

      Poista