Näköhermon säikeen tuho, vei näkökyvyn yhden päivän aikana, myöhemmin myös toisestakin silmästä.Sairaus on harvinainen, minun kohdalla tosiasia.
perjantai 30. elokuuta 2013
Tuuli jo tyyntyy:o)
Hei perjantaina.
Pahamieli alkaa hellittää.
Kuvasin viimeisimmän sytomyssyn,
jonka sain valmiiksi viime viikolla.
Lankana on puuvillaa, tumman sininen on jotain
merseroitua ja loppuikin melkein viimeiseen
kapeaan raitaa, pieni pätkä lankaa jäi jäljelle.
Vaaleamman siniset ovat pehmeää puuvillaa, vähän lötkön tuntuinen
tästä tekeleestä tuli, mutta mielestäni ihan kiva ja nätti.
" Mallipääni" tykkäsi myssystä, sopikin hänen väreihinsä kivasti, (vaikkei se hänelle ole tehty)
Tein ohjeella 3o, 1n ja tuossa yläosassa kavensin kaikki nurjat silmukat pois ja tein päälaen
pelkästään oikeilla silm.
Kävin tänään lankakaupassa aikomuksena ostaa tarjouslankaa, mutten löytänyt mieleistäni. Aattelin aiemmin,
että ostan 15 cm sukkapuikot ja tällä reissulla ostinkin nämä bambupuikot. Marketeissa ei taida olla näitä 15 cm puikkoja en ole löytänyt.
Voi kun pitäisi alkaa sukkaa kutomaan, vaan myssyn tekeminen on helpompaa, ei puikot sotkeennu toisiinsa ja neuleeseen, niinkuin minun sukantekeleissä. Ja hartiahuivia tekisi mieleni tekemään, olen nähnyt näissä blogeissa niin ihania huiveja, jospa minäkin osaisin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kauniin värinen myssy.
VastaaPoistaHyvä että sinulla on parempi olo ♥
Minäkin kävin kaupassa ja katselin lankoja, mutta ihme kyllä yhtään kerää en ostanut :)
Moi, tuntuu todella helpottavalta, kun ärtymys on mennyt ohitse.
PoistaKaunis myssy ja nätin mallinen:)
VastaaPoistaHei, minäkin tykkään vaikka oikeestaan ovat ns. jämälangoista tehty.
PoistaIhanan sininen myssy.
VastaaPoistaKiva kun liityit lukijakseni.
Olen muuten samaa mieltä niistä lääkäreiden ohjeista, "kun te rouva olette nyt niin kamalan lihava jne..." kerran suutuin ja kysin että juoksenko mie maratoonin näiden keppien kanssa, siihen loppu sillä kertaa marina.
Jaksamisia:))
Kiitos viestistäsi. suuttumukseni kohdistui lääkäriin, joka oli hieman varomaton sanoissaan, enkä kiukkupäivänä sietänyt neuvoja, tyhmiä sellaisia:)
Poista