maanantai 2. marraskuuta 2020

Keltaisen hurmaa;)



 Marraskuussa 2 päivänä 2020.

Tupun pitkävartiset sukat ja minun ensimmäinen, kesällä ostamani ihana keltainen pusero. Tämän voimavärin puseroita on hankittu yks jos toinenkin:)

Muuten menee kohtalaisesti.

Koiravanhus 17v nukkui pois lokakuun alussa, ikävä on pientä mummokoiraa, poikani laittoi haudan kotipihansa nurkkaukseen, kuusen alle, jonka he istuttivat 23v sitten, poikansa syntymän kunniaksi. Puu on iso ja komea, sen oksien suojassa on koiravanhuksen viimeinen leposija. 

Rauhallista marraskuuta kaikille.

6 kommenttia:

  1. Voimavärit ovat hieno juttu!

    Koiramummon kuolema ikävä juttu, vaikka ehkä tuosta on koiran aika vaikea enää elämää pitemmäksi venyttää. Lämmin osanottoni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna,kovin on ikävä pikkukultaa, poikani perheeseen hän pääsi monta vuotta sitten kun menetin näköni niin etten voinut enää koiruliani hoitaa, enkä ulkoiluttaa.Oli suuri asia,kun pojan perhe oli läheinen ja tuttu paikka,ettei uusi koti ollut vieras tuntematon paikka,enkä olisi antanut kellekään vieraalle.

      Poista
  2. Keltainen piristää mukavasti päivää. Ehkä myös sinun päiviäsi koiramummoa kaivatessasi. Halit sinulle, Anni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matleena,pitkän elämän koirulini eli 17v on iso ikä koiralle,austraalianterrierille.Hän on aina minun koiruli,vaikka pojan perhe saikin rekistöröidä hänet uudeksi omistajaksi.
      Keltainen oli kevääm ja kesän väri,nyt en enää halua hankkia keltaista,sen voimakas väri ei mielestäni sovi syksyn kalventaman ihon lähelle,kesällä väri oli ihana ruskettuneen ihon seurana.

      Poista
  3. Koira sai elää pitkän ja vaiherikkaan elämän. Nyt on hyvä leposija ja mukavat muistot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä Tesa.Mummokoira oli moninkertainen isoisoiso mummo,en edes tiedä miten paljon jälkeläisiä on,itsellään oli 7 pentua.
      Poikani perhe oli hyvä koti,siellä monta ihmistä hoiti ja ulkoilutti,koiruli sai viime vuodet elää rikasta koiranelämää.

      Poista