Masennus....sekö on valtaamassa mielen, se syysmasennus.
En ole sitä vuosiin potenut tai ainakin olen kieltänyt sen aiheuttamaa alakuloa.
Minulla alkaa se yht äkkiä ja kestää muutaman päivän ja olen jälleen oma pahalainen itseni.
Luin tarinoita lehdestä ja kuinka ollakkaan tunsin mieleni mustuvan, aatellessani omaa ikääntymistäni. Ei tunnu yhtään kivalta. Kaipa se oli sitä alkusoittoa jo viime viikolla, kun puin päälleni sen ryppymekkoni ja katsoin kuvaani peilistä myös takaa päin.
Voi herran pieksut ku mekko näytti ihan kauheelta päälläni, selkäni on leventynyt ihan kauheesti, makkarat vyötäröllä ja sen ylä ja alapuolella ovat mukavassa järjestyksessä ja mekon rypykäs kuosi vain lisäsi makkaroiden korostumista...Selän yläosakin näytti ihan liian lyhyeltä koko kroppaan nähden. Voi taivaanhan talikynttilät ko minnuu alko pelottammaan ja suututti ihan hirveesti. Vanha akka....ja yrittää kaunistella itteensä ja koristella huiveilla, koruilla ja millä muulla sitten viitsiikin....nii ja kehtaa....Sieltä se alkoi, masennus, vaikka olinkin konsertissa ja mieleni oli hyvä ja valoisa sen jälkeen, vaan tänään palasi huonot muistot.
Enhä mie sinne konserttiin pannut sitä ryppymekkoo päälleni, en suurin surminkaan.....
Tumman sinisen kotelomekon ja pikku jakkuboleron ripustin kiireessä päälleni, ku tiedän itsestäni tosi asian, ettei eka puettu ja suunniteltu asu useinkaan ole se joka lähtiessä on päällä.
Onneksi pukuni mahtui päälleni, ostin sen lapsenlapsen rippiäisiin ja nyt tuli uudelleen käyttöön, hallalujaa..ha. Elämä on...
Huomen aamulla on hammaslääkäri ja yx hammas jää lääkärin pihteihin...
Lähen mummokoiran viereen ja paan silmät kiinni vähäks aikaa.
Tätähän tää on, myö vanhetaan ja rutistutaan rusinoiks, mutta periks ei anneta, sipastaan punaa huuliin ja kietastaa huivi kaulaan ja mennää pitkin raittia.
VastaaPoistaNiihä sitä pittää, mennä ko meinaa ja huivi kaulassa hienostellaan omaks iloks kuiteki....
PoistaJustiinsa Kososkan kanssa samaa mieltä! Sanoo hän, joka osti itelleen punaset housut ja meinaa mennä ne jalassa pelästyttelemään hienoja ihmisiä kaupungille!
VastaaPoistaJaaha sie meinaat tyrmätä vastaantulijat, ku punasta vaatetta paat päälle, kommee väri ja vanhaherra jo kaukaa siut hoksaa...
PoistaMinulla taitaa olla hieman samanlaisii ajatuksii, kun peiliin katselen. Mutta periks ei saa antaa, värikkäät vaatteet päälle vaan ja menox:)
VastaaPoistaEn mie periks...muute välil höpäjän..toisinaan pakkaa tuo harmitus eikä sillekään oikein oo paikkaa muuta, ko hetken sitä kärsiä....
PoistaMinäkin olen huomannut, ettei kannata kovin paljon peilistä itseään katsella.
VastaaPoistaEi sille mitään voi, että ikä tekee tehtävänsä.
Mutta olen nyt sairauteni aikana oppinut ajattelemaan, rupsahda rauhassa :D
Voi sentään, kyl miun pittää peilata, enhä mie tiijä minkä näkönen suttu puserokin o päällä lähtiessäni kylille. Voi mie en tiennykkää siun sairastavan, ihmettelin kyl tuota elekkeelle jäämistäsi, mut muuta en tiijä. ..
PoistaKotelomekko on varma nakki!
VastaaPoistaGooglaappas nyt juttu Marraskuu on mun salarakas leena lumi Kyllä siinä masennukset katoaa! Minä aina ennen lokakuulla aloin jo pelätä marraskuuta, mutta nyt kaikki on toisin.
♥
Voi sentään, miul alkaa syysmasennus jo sillo, ku luonto alkaa kuolemaan ( miul on mont oikeeta kuolemantapausta sattunut juur syksyn alussa, eikä sellanenkaan nii nosta mielt korkealle, ko miettii...mitäs tänä syksynä, kukas kuolee.....ja sit myrskyää nii että puiden lehdet lentää pisin katuja. Miul tuo syksy ol jo kouluaikana ihhoittavaa, ku oli märkää ja lehdet liimautui tiehen kiinni ja olivat pakkasen kuurassa liukkaita ja kylää, henki huurus ja nennää nipisteli, hui olkoon.Mut niiko kerroin oon lukenut lehdistä syysmasennuksista kärsiville ihmisille osoitettuja voimaannuttavia ajatuksia, jotta saisi
Poistamielensä käännettyä ajattelemaan erilaisia voima-asioita, kuten minä mietin iloisena,että voin lukea kirjaa sohvalla maatessa ja laittaa lampun näyttämään kirjanteksiin päin ja sytytellä kynttilöitä ulos ja sisälle, yms jota ei osaa ees ajatella positiivisesti, Pitkät luvut olen lukenut ja olin jopa kurssillakin, joissa käsiteltiin ihmisen suhtautumista yleensä itseensä ja muuhun yhteiskunnan vaiheisiin. Se oli niinä vuosina kun jouduin työttömäksi jota jatkuikin eläkeikään asti..Harmitus viel lisäks nousee, kun ikinä ei oo saanu ommaa mökkii, ommaa saunaa..tai muuta mis kökkis sillo harmainen päivine. Mein mökki jäi Hämeeseen isän kuoltua, eikä sinne kukaan enää mennyt, ku ei työtä nii ei rahaa. Mie välil itse tunnen olevani myös evakko, kuten vamhempanikin, tänne ol lähettävä työn ja toimeentulo vuoksi, sieltä mailta, kuten moni muukin maaseudun ihminen. Ukko sai hyvän työ telakalla ja mie sain iltasiivoojan paikan, huonosti palkatun aliarvostetun työn, mutta muutakaan ei ollut tarjolla.
Mut nyt sain kotelomekon ostettua, nuorena tein paljon vaatetta itselleni, jakkupukuja ja mekkoja housuja yms.
Heipparallaa Leena Lumi