Parin kesän takainen kuva, olin koiran kanssa lenkillä ja etsin jotain kuvattavaa hhmmei hääppöinen, mut herättää mukavia muistoja koirani ulkoilureissuista. Kaipaan kovasti niitä yhteisiä hetkiämme.
Olin parturissa ja iso kasa hiuksia jäi parturin lattialle, hiuksia lakaistessaan, hän sanoi niistä tulevan kätevän neulatyyny:neulat teroittuu samalla ja hiustuppo on tarpeeksi pehmeä, jotta neula sujahtaa mukavasti tyynyyn.
Sain valmiiksi neliöpeiton,mutten viel kuvannu sitä. Vähän olen saamaton. olen vaan kuunnellut äänikirjoja. Olen kuunnellut kolme äänikirjaa, raumalaisen kirjailijan,Tapio Koivukarin romaania, olivat kovasti mielenkiintoisia, olemme joskus veneilleet samoilla seuduilla ja romaaneissa on paljon tuttuja saaria ja luotoja. Äänikirjan lukija: Heikki Packalen on mielestäni oiva lukija, etenkin tällaiseen meriaiheita kuvaamaan. Myöskin Juhani Merilahden romaani:Luotolaisen lokikirja, on Packaleenin lukema
.
Kohta juhlitaan vappua, miun esikoinen syntyi vapunpäivänä 46vuitta sitten, voi sentään.Vapun aattona ajelimme mieheni kanssa ensimmäisellä autolla,skoda oktaavialla ( jota kohta syntyvä poikamme nimitti isin rottoseksi) ja juttelimme jonkun toisen syntymästä, aavistamatta, että miekin lähen seuraavana aamuna vauvaamme synnyttämään. Niin, siinä puuhassa meni 12 tuntia ennenkuin poikalapsi näki päivän valon. vajaat kolme viikkoa etuajassa, mut 9 pistettä sai poikamme.,Oma pikkuinen vauva, joka saapui neljän avioliitto vuoden jälkeen, nautimme kaksin olostamme tarpeeksi kauan, joten lapsen aika oli juuri sopiva. Olimme valmiita vanhemmuuteen.
Iloista vappujuhlaa ja oikein riemukasta kevättä kaikille .
Oikein mukavaa vappua siulle.
VastaaPoistaKiitti, nyt on synnytyspoltot kärsitty;)
Poistahyvää vappua myös siullekin
VastaaPoistaKiitti siulle,ei ollu vappupalloja eikä huiskua, simaa ja munkkeja kylläkim oli tarjolla:)
PoistaVoi miten mukavasti kirjoitat esikoisen odotuksesta!
VastaaPoistaNiin, mie toivoin kovasti poikaa, näin y
Poistauntakin kauniista pulleasta poikavauvasta, mut esikoinen oli syntyessään naftisti vaille kolme kiloa,ja vajaat kolme viikkoa etuajassa mutta toiveeni oli täyttynyt.Poika oli syntynyt.