perjantai 22. marraskuuta 2013

Tupsulla:)


Myöhäistä iltaa perjantaina.

Tervetuloa uusi lukija SATU-SANNA.

Esittely vuorossa oikein pönäkkä kranssi, sinisestä  kimalle/ pikkupallolangasta, mitä lie kutittavaa lankaa ja videonauhaa kudoin kokeeksi tähän tekeleeseen. Muuten, ensimmäinen videonauhatekele!
Ihan hyvä oli kutoa näitä kahta yhtäaikaa seiskan (7) puikolla ja 15 silmukkaa loin puikolle.  Taas tein pitkän pötkön jonka päät neuloin kiinni ja asettelin styroksi puolipyöreän päälle. Siinä ompelin pitkät sivut kiinni, kranssin keski ympyrän sisältä.
Kääräisin tupsulangat kämmenen ympäri ja tein eka tupsun sinisellä koristuksella kokeeksi, toinen tupsu on harva, liian vähän lankaa ja kolmas on mielestäni ihan sopiva oloinen tällaiseen tekeleeseen. Hiiop huikaisevan oloinen tekele, oikein varsinainen " tumppu".  Tupsut olis voineet olla vähän pienempiäkin,  voihan ne vaihtaa, mikäs vaihtamista estää:)

 Muistelo tässä myös tuosta tupsun teosta:
 Nuorena kotimökissä isän kanssa
hommia tehdessäni, minulle lankesi myös tupsun teko nahkatossun koristeiksi. Ne tehtiin " sillalankavyyhdistä" jotka  kotona värjättiin aina saman värisellä punaisella. ( keltaisia tupsujakin kokeiltiin, mutta eivät ollet niin myyviä, kuin punaiset). Värjättyjä vyyhtejä roikkui, tukien päälle, asetetun heinäseipään päällä. Liian väriveden valuttua pois, heinäseipäät kannettiin porukalla ulkorakennukseen suojaan, tämä homma täytyikin tehdä kesäaikaan ja runsaasti oli värjättyjä vyyhtejä talvivarastoksi.
Kuivuttuaan vyyhdistä sidottiin määrätyn välimatkan, olisko ollut 10 cm välein,  9 säikeisellä kalalangalla tiukkoja kääröjä? jotka leikattiin sidosten välistä, niinkuin tupsuja tehdessä ja viilaharjalla pörrötettiin pöyheäksi. En enää muista, kuinka monta tupsu aihiota vyyhdistä tuli.
Terävillä saksilla leikattiin tupsu kauniiksi, törröttävät sillakarvat tasoitettiin. Tupsut täytyi olla saman kokoisia. Isä oli kaikista töistä, hyvin tarkka, niin minun kuin muidenkin hänelle tekemästä työstä.
Oli se käsityönä tehty tossupari todella monen vaiheen läpi käynyt, nykyaikana tuskin kukaan enää ryhtyisi ammatikseen tekemään. Pieni palkka ,ei juurikaan vapaa-aikaa, paljon työtä, paljon vastuuta, sitä yrittäjän arkea tuskin kukaan täysin ymmärtää, paitsi toinen yrittäjä....

Kiva kun kävitte kylässä, minun blogissani:)

10 kommenttia:

  1. Ihanan sininen kranssi, nuo iloset tupsut on tosi hauskat koristuksena. mainio idea.
    Fideonauhoja en ole koskaan kokeillut, pittääkii joskus yrittää tehä niistä jotain, muutamat kauniit ja rohkeat vois kutoa vaikka kransseiksi, ne vois nimetä sitten Brookeksi ja Ridkeksi:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, oikeastaan tää uus tekele ei ihan kranssilta näytä, muoto on tuttu mut materiaali vissiin outo, villalanka:) Juu kokkeile sie Brookee ja Ritkee, hyö ku ovat muuteki olleet kamuja keskenään:)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Sori ku en huomannu aikaisemmin terveeks toivottaa, paremp myöhään ku ei millokaan:)

      Poista
  3. Onpa kaunis kranssi, tykkään♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, tykkään itsekin tuosta väristä,sinistä monin sävyin:)

      Poista
  4. Kiitos tuosta muisteluksesta. Sitä oli mukava lukea. Juu ja kyllä nuita kranssejakin mielikseen katselee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mukavaa kun tykkäsit muistelostani. Toisinaan syntyy kertomuksia jonkun asian johdattamana, niinkuin tässäkin. Mie kyllä hyppään luontevasti asiasta toiseen, sinne tänne poukkoilemalla. Tuo kaksjalkainen ei aina pysy miun matkassain, jutut vaihtuu nii sukkelaan....

      Poista
  5. Voi kun kiva, nyt sinä innostuitkin krasseilemaan :)
    Mukavaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
  6. Moikka. Eikös olekin mukavaa ku uusia tuulia koitetaan ja kranssi on kutomalla helppo juttu. Valmis pohja ja lankakorin katsastus, siinä mateliaalit tekemiseen:)

    VastaaPoista