torstai 12. joulukuuta 2013

Oranssia ja mustaa.


Torstaina 12.12.13

Jaa'a  viimeinkin valmista, tein näitäkin muutaman viikon. Kun pääsen alkuun kutomuksessa, kantapään kohdalla alkaa viimeistään tökkiä ja sitten työ jää pikkasen tauolle:) Mut tässä kuitenkin valmiina. Koko on 41 tai 42.
Ostin keväällä seitsemän veljestä lanka tarjouksesta tuon oranssin ja keltaisen, yhden kumpaistakin 100g kerän, jälkeen päin pitikin ostaa jotain muuta väriä, tässä on mustaa ja ostin myös tumman vihreän 100 g kerän.  Jospa sen yhdistäisin keltaisen kaveriksi ja vähän oranssia mukaan.

Olin tänään kuuntelemassa joululaulu esitystä, kuoron, jossa minäkin lauloin monta vuotta. Konsertin jälkeen, aikomukseni oli mennä vähän kirpparikierrokselle, mutta huomasin lompakon jääneen kotiin. Voihan vitsi, ajokorttikin oli lompsassa, lähetin pienen pyynnön "yläkertaan" ettei konstaapelit pysäyttäisi, kun "ajoin ilman korttia"......Kierros kaupoissa jäi tekemättä ja riensin kiireesti kotiin. Jospa huomenissa lähtisi uudelle reissulle.
Askartelupöytäni on edelleen kukkuroillaan materiaalia, mitähän niistä tekis. Joulun jälkeen on hyvää aikaa tehdä askarteluja, ei oo kiirettä mihinkään....jospa sitten...
Meillä päin alkaa jo myrskyämään, tuuli kohistelee makuuhuoneen ikkunoissa. Jospa selvittäis vähin vaurioin, lupailivat yhtä kovaa myrskyä kuin Eino oli. Voi sentään...

Mukavaa illan jatkoa, kiva kun vierailit sivullani:)



6 kommenttia:

  1. Ompa pirteän näköiset sukat,
    Kyllä nuo myrskyt jo riittäs, tää on olt kyllä aika erikoinen syksy ja talven alku.
    Tännääkin ol kamalan liukasta, jäi lenkit tekemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, juuh miul on vissiin oma visio noista sukista. Kun se kutominen männöö joskus enempiä suunnitteluja. Täski oranssil alotin tein 7 krs ja kaks krs mustaa ja kantapää oranssia ja sit toistu kaks krs oranssii ja 7 krs mustaa. Siinäpä hyö ovat.
      Meil lumet on sulaneet, ei enää hiventäkään

      Poista
  2. Kauniin pirteät sukat! On todella kamala ilma, niin liukasta ettei viitsisi lähteä mihinkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oranssi on pirteä väri, en kehannu tehä samalla värillä, vaan laitoin mustaa mukaan.
      Mei ei liukasta, lumet on sulanut kaikki pois. Sillo ku alkoivat sulaa, oli hiivatin märkää ja liukasta, miul ol ne lenkkarin alle pohjaan laitettava nastakummi, on todella hyvä käytössä ja turvallinen. Mie koiran kanssa askelsin ihan normaalisti ja yks nainen koirineen oli tarhassa ja sano juur kaatuneensa, liukkauuvven tähen. Mie hällekin ehdotin näitä liukuesteitä, jos koirien kans lähtee autol, voi laittaa ajon ajaksi toiset kengät. Nää vempaimet on todella ehdottomat liukkailla keleillä, niitä voi ostaa tosi halavalla, mieki viime vuon ostin toiset 5 €. Vanhat nastat piän kävelykengissä ja pikku liukkaillla ja nuo uudet laitan TOSI liukkaille.
      Kannattaa ostaa numeroo isommat, jos lenkkareihin laittaa, on helpompi asettaa kengän pohjaan ja pito on hyvä. Lähepä siekin ostaan nastasuojuspohjat:)

      Poista
  3. Ihanat sukat, minulle tulee mieleen ampiainen :)
    Meillä myrsky kaatoi mökiltä yhden puun ja onneksi jään päälle. Tuuli oli kyllä kovaa, mutta sähköt pysyivät.
    Rauhallista joulunodotusta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anneli:) Niinpä ampiainen siinä tokkuraisena mönkii, hyvä kun saa talven horrostaa pesässä. Mehiläisiä ja muita pörriäisiä oli menneenä kesänä kovin vähän, kuten muitakin hyönteisiä.

      Poista