keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Vaikea juttu


Keskiviikkoa lukijoille.

Tässäpä taas yksi vaikea tapaus, sukkaset!

Sain purettavaksi tekeleitä, jos haluaisin neuloa niistä sukkia. No joo, tämä punainen lanka on purkulankaa. Tein aluksi sukan, josta tuli kahdeksan silmukkaa pienempi, kuin näistä. Ihmettelin tehdessäni, kun tuntuu niin isolta tuo resoorineule. Selvishän juttu, että minä olin kutonut tämän sukan suuremmaksi. Voi kauhistuksen kanahäkki. Noo, minä jatkoin näitä sukkia, teen sitten punaiselle parin...
Ongelmaksi muodostui, kuinka lankani riittää neljään sukkaan.. niinpä värkkäämään raitoja muista langoista. Mutta saman vahvuista lankaa ja sopivan väristä ei meinannut löytyä.
Päätin, etten ala ostamaankaan, kun purkulangasta ei ole tietoa, onko sekoite- vai villalankaa.
Kiivaan etsinnän jälkeen löysin sinisen saman vahvuisen langan ja sillä jatkoin. Huomasin hetken päästä, jotta sininen lanka onkin aikas vähissä..noo..laitoin pienen harmaan kerroksen väliin. Toista sukkaa tehdessäni, oli harmaa lanka hukassa, joten laitoin ohuempaa harmaata (myöhemmin löysin langan lopun laukustani)Sininen lanka alkoi uhkaavasti vähentyä, mikäs nyt eteen: millä nyt jatkan hommaa. Pengoin taas kaappia ja kuinka ollakkaan, löysin täyden lankanyytin ja pääsin jatkamaan vaikeaksi palaksi muodostunutta työtäni. 
Mitenkä voi sukka työ noin vaikeaksi mennä. Punainen lanka oli kaiken lisäksi liukasta ja jouduin vähän välii poimimaan silmukoita takaisin puikolle. Huuoohh..
Nyt ne on valmiit ja voin viedä PA:n kirpparille takaisin, jotta saavat puretun langan eri muodossa myyntiin:)
Punainen sukka odottaa kaveria, saas nähdä saako se parinsa:)
 

2 kommenttia:

  1. Monien ongelmien jälkeen sait kuitenkin kauniit sukat tehtyä.
    Mukavaa loppuviikkoa ♥

    VastaaPoista
  2. Moikka Anneli, näin pääsi käymään, että sain työn valmiiksi.
    Mukavaa viikon vaihteen odotusta sinulle:)

    VastaaPoista