torstai 14. heinäkuuta 2016

Äänikirjojen kuunteluun.


Torstaina heinäkuuta ja 14 päivänä vuonna 2016.

Sukkakutomuksien lomassa näytille äänikirjan kuuntelulaitteeni, joka on näkövammaliitolta saatu lainaksi, monenlaista nappulaa on, mutten osaa niitä hyödyntää, kun ohjekirjan lukeminen ei onnistu, ees lukulaitteella, koska tekstiä on paljon enkä pysty lukemaa runsasta teksti määrää

Ukkoki laittoi miulle ommaan pöydän kulmaansa vanhan suurennuslasilampun, joka toimii oikein mukavasti ja voin ahkeroida kyläillessäkin:)

Hmm puolipilvistä täällä, mutta lämmintä. parvekkeen kukkaset on nii ja näi, pelakuut on tehnyt nuppuja, ootan vaan koska aukeavat.

Avustajani kanssa kävin lankakaupassa ostamassa yxväristä tummaa lankaa, kirjavien seuraksi, tumma väri on helpompi nähdä vaaleita puikkoja vasten. Bambupuikot ei luista hyvin, mut ei silmukat putoile karkuun. Tällaiset järjestelyt ei olisi tullut mieleenkään ,ollessani  näkevä silmäinen.

Äänikirjaa lähden kuuntelemaan: TAPANI BAGGE. KASVOT KATUOJASSA. Mustan huumorin sävyttämät kirjat ovat mielenkiintoista kuunneltavaa, kirjailijalla on sana hallussaan.

 Hups lisäsin toisenkin kuvan laitteesta:) Kuuntelin eilen kakden kirjan alkua,hhmm lukija sopotti kuin sairaalle lapselle...eeeiii ja toinen lukija oli paatoksellinen ja painava ja teksti oli yhtäkaikki: Hän hän hän teki sitä, hän ja hän...mie en jaksa kuunnella pelkästään nänt sanaa joka lauseen alussa ja keskellä, kirjan suomentaja on RUTI PIRJO jomka suomennoksia en enää ota lainaksi. en yhtään tykännyt,kovin ykstotinen, eikä osaa käyttää muuta sanaa.
Ajattelin mielessäni, kuinka olisin suhtautunut jos olisin lukenut kirjaa kuten silmillä luetaan, olisko tullut samantapainen tympeys tekstiä kohtaan:( Nyt ymmärrän hakea kirjastosta: mieluisan lukijan, ja toisen suomentajan. Onneksi tällä suomentajalla on vain 16 äänikirjaa kontollaan, ne on helppo sivuuttaa.





4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen tuo kuuntelulaite. Mukavaa että voit nyt kuunellakirjoja ja neuloa. Nuo aikasemmat sukat on hyvän väriset.
    Oikein mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh,kuuntelulaite on tarpeellinen kirjaakun ei voi enää hypistellä.Käyn mue joskus marketissa ohimennen pitelemässä kirjaa kädessä ja tuijotan kansikuvaa,vaikken siitä paljoakaan selvää saa.
      Meil päin on aurinkoista ja kovasti on voimakkaita tuulem puuskia.
      Mukavia viikomvaihteem päiviä sin teil päin:)

      Poista
  2. Mukavia kuuntelu ja neule hetkiä =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiti siulle,kuuntelen melko ahkerasti mieluisaa kirjaa ja kudon sukkaa samaanaikaan,sitten illalla nukkumaan mennessä kuuntelen kuulokkeet korvilla,ettei naapurit häiriinny:)

      Poista