Löytöruukku talon pihavarastosta.
Korkeus n.28 ja suuaukko n.16 cm.
Ruukun pohjalle laitoin muoviruukun alassuin että sain pelakuun mukavasti näkyville.
Miun valokuvaaminen on mitä sattuu, kun en näe kunnolla ja tähtäyskin menee monesti ihan pieleen, taustalla olevia tavaroita yms. en oikein pysty havannoimaan.
Näin viime yönä unta. n. viisitoista vuotta sitten, kuolleesta miehestäni
Olimme jonkinlaisella "lautalla" ei siis paatissa, jota hän meloi tai työnteli rivakasti takaosasta , paatteja oli liikkeellä ja jäälautat ts. jäähyhmää uiskenteli vedessä.
Kammottava uni, tuli mieleen "lautturi tuonen virralla" ja mie olin vainajan kyydissä:(
Olen kyllä nähnyt hänestä unta silloin tällöin ja nykyään "hänellä on toinen nainen" eikä hän ole minuun enää innostunut. Nytkin ensin oli nainen hänen seurassaan joka kysyi minulta: millainen tuo sun exä on sanoin että kysy häneltä itseltään ja sit me kahdestaan olimmekin jo siellä veden päällä. ja päämäärään saavuimme nopeasti, jota unessa ihmettelinkin hänelle; että pian sä pääsitkin perille.
Miun on vissiin hermot piukalla, ku nii paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa.Ja kaiken lisäksi tässä talossa asuva juoppo häirikkö, on saanut kuulema häädön ja nyt hän syyttelee milloin ketäkin vanhusta omista töppäilyistään.
Täällä on neljä taloa ihan kuka tahansa on saattanut kyllästyä äijän häitiköintiin ja haukkumisiin. Minuu rassaa tämäkin asia, en ole ollut edes ulkona toisten kanssa, kun äijä on minuu haukkunu ja syytellyt inhoittavasti muille asukkaille.
Toivon totisesti, että miekin saan lopulta asua rauhassa ja olla kuten muutkin asukkaat.
Öitä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti