sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Käsin värkätyt,ei pikapuikoilla:)


Heippa sunnuntaina 23.11.2014

Nääs ku vihdoin sain valmiiksi, tuota violettia nallelankaa olen vissiin kymmenen  vuotta sitten ostanut, halavalla sai ja kerässä on 150g ja ostin niitä kolme kerää, aattelin jotta sukkia kutomaan, tai kenties niistä muutakin olis valmistunut.
Nää laitan omaan pikku jalkaani, ovat mukavast sopivat, sellaset jämptit. Tein varresta puolet kakkosen puikoilla, ku 2.5 puikkoja en siihe hätään löytänyt. sikspä toinen sukka on taas kapeampi ja raitakerros leveempi.
Sitte o puikoilla uudet tekeleet, näkkee sit valmistuuko tämän vuoden puolella...
Laitoin noihin varsiin tuollaisen mieliala langan, etsin mielessäni piristystä elämään... ja siin samassa näin tuon punaisen langan korissa...ja sitä oli pakko neuloa yks kerros.   toisessa on tuollainen kimalteinen lanka ja eri sävyä.

Vähän alakulo vaivaa, en oo käynyt kuoroharjoituksissakaan, tuntui aikas haastavalta, näin kahden vuoden tauon jälkeen. En ehdi seuraamaan nuotteja ja sanoja samaanaikaa, vähän masennutti, pitäis opetella sanat ulkoa ja vaikka kotona harjoittelinkin niin vanhaan päähän ei helposti jää muistiin, Tästä olen todella surullinen., aattelin, jotta voisin taas alkaa laulamaan....mut huonolta näyttää.

Olen pää punasena miettinyt, missä voisin alkaa käymään, puol näkevänä. Kaipaan vuorovaikutusta ihmisten kanssa, ukkoin ei täytä sitä tarvetta, sama, jos keskustelen itseni kanssa. Minusta tuntuu, kuin alkaisin tylsistyä ja menettää jotain tärkeää, joka liittyy tulevaisuuteeni.
Tehkää hyvät ystävät ehdotuksia, joilla voisin parantaa elämänlaatuani...Itse olen niin umpiossa ymmyrkäisenä, etten kohta tajuu mitään..

Mukavaa pyhäpäivää kaikille.

8 kommenttia:

  1. Komiat sukat, mie tykkään tiosta punasesta piristys raidasta.
    Onks siellä päin sellasii neuletapaamisii, sellaset on mahottoman mukavii.Niihin sie voisit hyväst mennä mukaan. Mie aina piristyn ko tiistaisin käyn siellä Prismalla neulomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips, on tuol kirjastossa sellanen neulepiiri, iltapäiväl torstaisin ja täs lähelkii, mut ovatnii aikasin, jo klo. 9 en mie nii aikasin mihinkään lähe, jollei oo pakko.
      Olin tuos yhes piiris par kertaa, mut het tuli jonkun "vanhan" kutojan kans jottai vänkyröimist...nuop piirit on nii omis porukois...

      Poista
  2. No nyt on soriat sukat.
    Onkos siellä jotain kerhoja, yleensä seurakunnallakin on jotain tai voisit käydä jossain vanhusten parissa piristämässä heidän päiväänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kerhoja varmaan onkin, mie olin silloin näkevänä,.. avustajakeskuksen vapaaehtoisena, ku ny ite koht tarvii avustajaa, kyl minnuu nii ggrrfmm...
      Tännään aattelin männä Pelastusarmeijan kokukseen, jos tuo maha ryökäle antaa "luvan", se kun rajottaa ain miun menojani...
      Miul on tuttuja siel P:A:ssa, ku tein heijän kirpparil mont vuotta hommia ja olin joulupadoillakin vahtimassa, monena jouluna.Tapasin juur yhen heikeläisen ja siit tuliki mieleen tällänenki juttu, jos menis sanaa kuuntelemaan...Katotaan kuin käy..

      Poista
  3. Lukupiiri? Ompeluseura? Jumppa? Näytelmäkerho? Mää oon vähän huono neuvomaan, kun viihyn yksikseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii'i kiitos siul kivoista ja runsaista vinkeist, mieki oon sellanen yksin olija, montaa sorttia oon yrittäny, näytelmäkerhooki, olin juur enen näön menetystä runopiirissäkin ja käytiin vähä keikoillakin. ompeluseuroist jäi penskana huono maku, ku olin emäntien seuroissa ja ne uteli vaan miun kotioloist kaikenlaist, sekin jäi vaan muutamaan kertaan, ku äit sai tietää, ei päästäny minnuu uteliaiden akkojen hampaisiin..Oi jumpassaoon käyny, mutten ennää, kippeet paikat ei kestä ja olkapää oottaa sitä leikkausta..
      Tosiaan, mie kävin jumpassa sillo viel ku näkö ol tallella, mut ny ei voi koska tasapaino on sitä mitä onkin ja koordinaatiokyky on hirveesti heikentynyt. ...että silviisiin..mut koitan keksiä apuja tilanteeseeni...

      Poista
  4. Hei, sinun tarinoita on mukava lukea. Kirjoitat mukavalla tyylillä :) onko teillä siellä aktiivista Punaisen ristin osastoa? He järjestävät monesti ystävätoimintaa, voisitko alkaa ystäväksi jollekin mummolle tai papalle? Ei ole liian sitovaa toimintaa, saat jutella, kuunnella ja olla tärkeä jollekin. Tai miten MLL:n toiminta, onko teillä siellä perhekahviloita (paikkoja joissa kotona lasten kanssa olevat vanhemmat voivat kokoontua yhteen, lapset leikkiä ja äidit saavat seuraa)? Kahviloihin otetaan mielellään ns. kylämummoja ja -vaareja. Lapset kaipaavat isovanhempien seuraa, monella kun asuvat niin kaukana. Tälläisia tuli mieleen :) Hyvää marraskuun jatkoa ja joulunodotusta.
    Sikurinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitti siun vinkeistä, kyl tääl on SPR: toimintaa, mut en niissä oo käynt, ko olin aiemmin avustajakeskuksen jutuissa ja olin vanhemmille ku mie ite, nii olin avustajana kävelylenkeil, kaupas, apteekis, lääkärreissuilla ja kaikes sellases, Kaik into loppui näihin juttuihi, ko iteltäni meni näkö tuosta vas. silmästä. Siks täs onkin pari vuotta männy totutellessa ykssilmäsyyteen ja, ei oo kehuttavaa sekään. Vaik monet sanovat: onha siul toinen silmä, mut ei se oon sama asia, omat vissit hankaluutensa on tirkistely vain yhdellä silmällä...
      Juuh. mie tuos ylemmäs kirjotukses lupailin lähtee Pelastusarmeijan kokoukseen, vaikken oo uskovainen, mut siel on tuttuja ja muutaman sanan saip kahvitellessa sit vaihtaa. Kyl se kummast piristi, ihan oikeesti...jospa tää piristyis...
      Hyvää marraskuun loppupuolt siulkii:))

      Poista