Näköhermon säikeen tuho, vei näkökyvyn yhden päivän aikana, myöhemmin myös toisestakin silmästä.Sairaus on harvinainen, minun kohdalla tosiasia.
tiistai 26. helmikuuta 2013
Hattuja juttuja!
Arkista päivää.
Tässä olisi hattu( hassu ) juttu.
Olen hankkinut kirppikseltä silloin tällöin baskeri päähineitä.
Ennen joulua arvelin tarvitsevani huovutus juttuja ja ostin eurolla pari baskeria. Kokeilin niitä huovutella ja sainkin joulutöihini sopivaa matskua.
Myöhemmin ostin mukavan värisiä päähineitä ja laitoin kerralla koneeseen toisten huopuvien kanssa.
Suunnitteluvaihe sai lopulta päätöksen.
Muotoilin baskerit uuteen uskoon, venytin päähäni ja " laskostin" lisää, kun päähineen mallia en saanut muotoiltua "padan" malliseksi.
Taitoin alareunat ylöspäin, kuten ehkä kuvissa näkyy,
sen verran pituutta sain päässäni venytettyä, niskat ei antanut lupaa enempään venytykseen:)
Nostin päähineen antennin pystyyn, ihan tarkoituksella.
Harmittelen yhä, kun en ostanut sitä keltaista baskeria, vaikka askartelutöihin myöhemmäksi vaiheeksi.
Monia värejä minulla on mm; vihreä, musta, ruskea, siniharmaa, vaalea ( väri joka ei sovi naaman väriin).
Koitan keksiä niille käyttöä, ovat kylläkin huovutettu pienemmäksi, kun pääni on aika pieni ja päähine valuu mielellään otsalle "silmille". Kenties pitää tehdä silmän reiät niihin, voi katsella rei'istä maailman menoa....:))
Pikkasen hassun olosia nämä ovat, mutta niin olen itsekin, uskallan poiketa joukosta.
Monasti katsotaan ihmisestä pitkään ja hymähdellen, hänen erilaista olemustaan, sellaista, joka ei ole muottiin valettu.
Lapsuusiässä oli pantava päälle sitä kun kotona määrättiin. Minulla oli kylläkin joka lähtöön vaatetta, äiti itsekin huolehti omasta pukeutumisesta, joskaan ei noissa maalaismaisemissa mitään muotiluomuksia ollut.
Minulle teetettiin ompelijalla joulujuhlaan ja kevätjuhlaan aina uusi leninki. Vaatteissani olin toistuvasti koulukavereiden pilkan kohteena, kun minulla oli myös kaupungista ostettuja vaatteita ja kengät piti hankkia myös kaupungista. Lapsoset kun pitivät minua kummajaisena, jolla oli milloin mitäkin erillaista päällään. Täytyy todeta, aika rankkaa psyykkisesti olla ainoana lapsena,on opittava puolustamaan itseään, sana sanasta, pillittämään ei saanut ruveta, silloin oli jo hävinneen osassa ja kiusaamisen jatkumo oli takuu varma. Outoa kuitenkin, koska sain vastahakoista arvostusta osakseni, rohkeilla otteillani, kun tuli kyse mäenlaskusta, jalkapallosta, luistelusta, pesäpallosta....myöhemmässä vaiheessa tanssimisesta.....Osasin ja uskalsin....
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei minusta ollenkaan hassuja. Vaan tyylikkäitä hattuja. Ja nuo ruusut on kuin piste iin päälle :)
VastaaPoistaKiitos Anneli:) On kiva keksiä omia juttuja, tiedäthän sinä, taitavana osaajana.
PoistaHei, näissä hatuissa on todella ideaa! Kiitos ideoista. Vaikka en ole kirppiksellä kulkija, taidanpas ottaa 'vaarin' tästä kirjoituksestasi ja pistäytyä katsomassa löytyiskö omaan päähän jotain tuunattavaa. Olen pipo-ihminen, mutta nämä sinun kuvat kyllä nyt innosti minua. Mukavaa viikonloppua.
VastaaPoistaHei! Kiitos sinulle viestistä. Kiva juttu, jos saat oman idean poikimaan. Pipo on mukava juttu, mutta olen koittanut hyväksyä myös myssyn mallisia hattuja. Niitäkin löytyy uusia edullisesti, kun sovittaa ostokset vuoden alemyynteihin:)
Poista