perjantai 15. helmikuuta 2013

Perjantain pallero klo.20.08


1970
Ensimmäinen ilopilleri, vappulahjani.

Hänelle kudoin monet lämpimät haalarit alusasuksi,
villapuseroita ja monta muuta vaatetta tarpeeseen.
Oli hirveän kylmä talvi, vaatetta tarvitsi paljon ja lämmintä. 
Muistan pienet söpöt kengät, punaiset kylläkin, mutta 
ei tämä nuori herra ollut moksiskaan kenkien väristä, päinvastoin, hän tykkäsi värikkäistä popoistaan. Vaunuissa ollessaan, laitoin vielä omat villasukkani popojen päälle. Pelkäsin, että pienen varpaat palentuu kengissä. Sitten vielä paksu peitto päälle ja kudottu vaunupeitto viimeiseksi, ennen vaunujen suojapeitettä. Kovin oli karut tämän vuosiluvun vaunut, seinät oli kernillä päällystetty ja ohut 15mm vaahtomuovipatja vaneerisen pohjan päällä. Siinä ne oli sisustukset, ei mitään lämmintä. Itse piti huolehtia lapsensa lämpimyydestä vaunut antoivat vain tuulen suojan lapselle.
 
 Minä tykkäsin lapsen vaunuista. Isot pyörät kulkivat huonoimmissakin olosuhteissa ja kunnolliset jouset antoivat kevyen keinunnan ja vauva nukahti mukavasti vaununsa keinuntaan. Hän olikin kova poika nukkumaan ei herännyt ääniin, veteli sikeitä vaan. Pidin kotona radiota auki hänen vauvana ollessaan, että jo pienenä tottuu erilaisiin ääniin. 

 



 

6 kommenttia:

  1. Kyllä minä hengissä olen. Oli vaan rankka työviikko ja vielä pitäisi jaksaa viikko, ennen lomaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, onpa hyvä että olet kunnossa, outoa olla ilman sinun päivityksiä:) Kerää nyt voimia viikoksi ennen lomaa.

      Poista
  2. Meidänkin esikoinen on samaa vuosimallia, mutta loppukesältä ja tytär. Suloisia lapsia silloin(kin) syntyi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Matleena. Ajatella että esikoiset on jo yli nelikymppiset ja itse olemme vasta niiiin nuoria, ettei kehtaa mainitakaan:)

      Poista
  3. Iloiselta tuo pikkuinen näyttääkin :)

    ps. lisääpäs oma blogisi tuonne seuraamiesi blogien joukkoon, niin sitten sinut muutkin löytää.
    Muuten sinua ei monikaan löydä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti viestistäsi:) Miten lisätään, nyt ei ajatus kulje...

      Poista