perjantai 1. elokuuta 2014

Jouluun on enää vähän aikaa:))

  Heippa hei.

Niinhän se kukkasien mukaan olisi,  vain vähän aikaa jouluun:))

Joulukaktukset kukkii innokkaasti parvekkeella,  muina vuosina on  hennot nuput aluillaan, kun syyskuussa vien ne sisälle ja vaihdan mullan.

Orgidea kukkii myös parhaillaan, kymmenen nuppua on avautunut, yksi nuppu on avautumatta.
Olin ihmeissäni, kun se teki sellaisen ilmajuuren näköisen varren, entisen kukintansa jälkeen ja yhden uuden lehden hää myös värkkäsi. Ihmettelyni oli valtava, kun kuvittelemaani ilmajuureen, alkoi ilmestyä sellaisia pikku nystyjä, jotka suurenivat hiljalleen. Silloin mie tajusin, että peijooni tekeekin nuppuja. No aattelin, ettei miun edellinenkään orgidea säilynyt hengissä, vaik hyväst häntä hoisin. Nyt tää viime jouluksi saamani kukkanen, ilahduttaa minnuu uudella kukinnalla. Voi hyvänenki aika, ihmeitten aika ei ole ohitse.
Ja sitte on esillä sukkapari, jonka lopultakin sain valmiiksi. Yhen puikon pudotin terassin raosta ja kärkiosa joutui puol numeroo suuremman puikon käsittelyyn ja kummasti ne kohdat näkyy.
Lanka on nallea tuollaist armeijan vihreetä:)  Piti oikeestaan tehdä oranssinen kärkiosa, mut tuli muistikatkos jossain vaiheessa. Pääsin vissiin hyvään vauhtiin, enkä enää huomannut jarruttaa.
Mut onhan miul tehtynä muitaki kästöitä, ne koivuvastatki on iha ite tehty, ja kaislan korsista väkerretty teos, mummopeitto ja vaik mitä...mut siinähä niit jo onkin.
Mie mään keittään kohveet ja pian tulloo koirani kottiin, saan sit silitellä ommaa mummokoira karvaturriani.
Vietetään mukava elokuinen ilta.





10 kommenttia:

  1. No uskottava se on kun kuvankii näkkee, joulukaktus kukkii:))
    Oikein mukavaa joulun odotusta, hihhih hii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii'i sie et uskokkaan ku mie olin silmät ympyrkäisinä, ko kukkimaan nuo ryökäleet alkoivat. ..AApuuuvvaa, mitäs sit oikeena jouluna katteellaan, kuivia oksantynkiä vissiin ja hih hii kans...
      että joulun odotusta vaan muilleki lapsellisille ja mielisille>...:))))))

      Poista
  2. Aaaaah, nyt on siis luvallista aloittaa jo jouluhehkutus!! :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mikäs siinä auttaa, lauletaan muutama joululaulu ja pipareit ja löki juuvaan parvekkeella, ja tanssittaan tonttumyssyt päässä joulukaktusten ympärillä: joulu on taas joulu on taas joulukukkaset kukkii:)

      Poista
  3. Ei ihme jos näillä helteillä joulukaktuskin sekoaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta ko asiaa, tämä hiivatin helleaalto saa ihmistenkin pikkupäät aivan sekasin, saatikka luonnon , Miun tekis miel ostaa sellanen pylväspihlaja parvekkeelle, se kun säilyy hyvässä astiassa jäätymättä. Olisko tyroksista apua, purkin talviasettelussa.Saaa nyt nähdä, jaksanko tarttua toimeen.

      Poista
  4. totta se on että siun joulukaktus kukkii ku kerran on kuvakin,miul on vasta nuppusia ja aikasemmat nuput puotti pois.kyl tää helle sekottaa kaik ja vaik meil on läpiveto niin huoneet ei jäähy sit niiku yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh ja toinenki kukkii, ihan samalviisiin on hääki raukka sekasin. Ei jääjy ei, tuval ol mukavaa, ku yön aikana jäähtyi ulko lämmön mukaan.
      Myö ollaa kotona ja koiran kans syyvään kaurapuuroo, ku ruuanlaittaja läks lipettiin...mut kyl hää palajaa....

      Poista
  5. Kukkasi kunniaksi söin iltakahvin kanssa pipareita! Oispa joulunakin näin lämmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, siekin alat päästä tunnelmaan.Toinen isompi kaktus on ihan mielettömässä kukassa. Pitää sekin viel kuvata, onhan tämä merkillistä, ko joulukukat tai syyskukat heittäytyy hempeiksi ja kukkivat miten sattuu..

      Poista